Valikko

EU:n autoveron kaatuminen sopii Suomelle

EU:n autoveromallin kaatuminen oli hyvä uutinen suomalaisille autoilun verotuksen uudistajille.
Se olisi voinut tarpeettomasti rajoittaa verojärjestelmän kehittämistä kansallisesti, arvioi neuvotteleva virkamies Merja Sandell valtiovarainministeriöstä.

Suomi kannatti EU:n neuvotteluissa kansallisia ratkaisuja autoverotuksessa.

Sandellin mukaan EU:n mallin kaatuminen ei vaikuta mitenkään valmisteilla olevaan muutokseen, jossa ajoneuvoveron suuruus määräytyy auton hiilidioksidipäästön mukaan. Tämä malli voidaan ottaa käyttöön aikaisintaan vuonna 2009.

Komission suunnittelemaa yhteistä mallia moittivat eniten ne maat, joilla on jo käytössään päästöihin perustuvia veroja. Komission malli olisi ollut kankea ja hankala toteuttaa. Se olisi määrännyt sekä vuotuisiin maksuihin että auton hankinnan yhteydessä maksettavaan autoveroon tietyn tuotto-osuuden, joka olisi riippunut hiilidioksidipäästöistä. Osuus ei olisi riippunut näiden verojen tasosta.

– Kädet ovat nyt vapaammat, iloitsee Sandell komission mallin kaatumisesta.

Öljyala kiirehti keskiviikkona hallitusta uudistamaan ajoneuvoverotusta hiilidioksidiohjaavaksi. Öljy- ja kaasualan keskusliiton toimitusjohtaja Jarmo Nupponen toivoi painopisteen siirtoa auton hankinnasta eli autoverosta omistamisen verotukseen, siis vuotuiseen ajoneuvoveron.

– Autoveron uudistus on ollut kymmenien vuosien kestopuheenaihe, joten uudelta hallitukselta odotetaan jo päätöksiä, sanoi Nupponen.

Nupposen mukaan uudistus on tärkeä, koska sillä voi vaikuttaa autovalintoihin. Hiilidioksidipohjaisella verotuksella voisi esimerkiksi ohjata kuluttajia dieselautoihin, joiden hiilidioksidipäästöt ovat noin viidenneksen pienemmät kuin vastaavien bensa-autojen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää