Aino arkipäiväisti älykästä liikennettä

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo tuottaneensa useita ihmisten arkea hyödyttäviä älykkään liikenteen palveluita nyt päättyneen Aino-ohjelmansa myötä.


Pääkaupunkiseudulla on parannettu joukkoliikenteen häiriöistä tiedottamista. Tampereen, Jyväskylän, Turun ja Espoon joukkoliikenteessä kehitettiin tiedotusta pysäkeillä, internetissä ja matkapuhelimen avulla. Lisäksi kehitettiin muun muassa liikenteen ja kelin seuranta- ja ennustepalveluja sekä raskaan liikenteen varoitus- ja reittipalvelu.

Ajantasaisen liikenneinformaation tutkimus- ja kehittämisohjelman Ainon päätösseminaari pidettiin tänään Säätytalossa Helsingissä.

Kolmivuotisessa ohjelmassa oli lähes 80 hanketta, joista noin kolmasosa johti palvelujen käyttöönottoon. Ainon päämääränä oli kehittää liikenteen ajantasaisen tiedon keruuta ja hyödyntämistä. Näiden avulla luodaan edellytyksiä älykkään liikenteen palveluille, jotka parantavat liikennejärjestelmän turvallisuutta ja tehokkuutta. Älykäs liikenne perustuu tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen.

Kaikkia tavoitteita ei saavutettu

Ohjelmalle asetetut vaikuttavuustavoitteet saavutettiin ministeriön mielestä hyvin. Älykkään liikenteen palveluiden ja palvelumarkkinoiden kehitys nopeutui merkittävästi ohjelman aikana, mutta tähän vaikuttivat myös ohjelman ulkopuoliset syyt.

Ohjelman hankkeiden arvioidaan synnyttävän liiketoimintaa runsaat 1,5 miljoonaa euroa vuonna 2007 ja 10-15 miljoonaa euroa vuonna 2012. Kaikkia osaamisen kehittämistä ja taloutta koskevia tavoitteita ei kuitenkaan saavutettu.

Ohjelman kustannukset olivat yhteensä noin yhdeksän miljoonaa euroa. Liikenne- ja viestintäministeriö rahoitti ohjelmaa 3,3 miljoonalla eurolla, muut julkiset tahot ja yksityiset noin 5,7 miljoonalla eurolla. Lisäksi väylävirastot panostivat liikenneinformaation tuottamiseen yli 50 miljoonaa euroa. Aino-ohjelman hankkeisiin osallistui yli 130 tahoa, joista 86 oli yrityksiä.

Ohjelman kansainväliset arvioijat pitivät esimerkiksi raskaan liikenteen reitti- ja varoituspalvelua myös kansainvälisesti merkittävänä. Arvioijat olisivat kuitenkin toivoneet aktiivisempaa yhteydenpitoa EU:n tutkimusohjelmiin muun muassa tulosten paremman hyödyntämisen takia.

Monet ohjelman aikana syntyneet alan yhteistyöverkostot jatkavat toimintaansa. Ainon aikana Suomessa kokeilluista palveluista, kuten kelimalleista, toivotaan menestyviä vientituotteita.

Älli jatkaa siitä, mihin Aino lopetti

Päätösseminaarin yhteydessä käynnistettiin uusi Älykkään liikenteen ohjelma Älli. Sen tavoitteena on muun muassa parantaa liikenneturvallisuutta ja sujuvuutta tuomalla liikenteen älykkäät palvelut entistä laajemmin ihmisten saataville. Ohjelmaa johtaa Tiehallinto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Näin kerrot pomolle, että sinulla on liikaa töitä

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    7. 7

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    8. 8

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää