Valikko

Viisut vilkastavat ravintolaelämää

Euroviisut ovat vaikuttaneet helsinkiläisten ravintoloiden myyntiin ristiriitaisesti. Ydinkeskustan ravintoloissa on riittänyt kävijöitä, mutta ravintoloiden kokonaismyynti ei vaikuta lisääntyneen.
Helsingin keskustassa sijaitseva ravintola Vltava on järjestänyt useita viisuaiheisia tapahtumia. Ravintolan viisumaita esittelevät teemaillat ovat olleet suosittuja. 

– Kyllä viisut ovat näkyneet meillä asiakasmäärissä. Erityisesti turisteja on nyt normaalia enemmän liikkeellä, toteaa ravintolajohtaja Petri Mälkiä.

Sen sijaan HOK-Elannon ravintolatoiminnan toimialajohtaja Jouko Heinosen mukaan asiakasmäärissä ei ole näkynyt lisäystä.

– Isompia vaikutuksia viisuilla ei ole ollut. Olemme kuitenkin varautununeet kävijämäärien kasvuun finaalipäivänä, Heinonen sanoo.

Euroviisujen yhteistyöyritys Royal Ravintoloissa ollaan kuitenkin tyytyväisiä. Yhteistyö laulukilpailujen kanssa on osa yrityksen laajempaa strategiaa, kertoo toimitusjohtaja Kasperi Saari Royal Ravintoloista.

– Euroviisut näkyvät selvästi Helsingin kaupunkikuvassa. Pyrimme olemaan yhteistyökumppanina aina tällaisissa isoissa, useamman päivän tapahtumissa, Saari lisää.

Hän ei osaa vielä sanoa, onko viisuilla ollut vaikutusta kävijämääriin. Yritystilaisuudet ovat kuitenkin Euroviisujen myötä lisääntyneet selvästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää