Valikko

Mr. Magazine suomii mediaa 60-lukulaisuudesta

Paperille painettu sanomalehti on koeajalla. Se ei kuitenkaan jää verkon jalkoihin, jos se on valmis luopumaan vanhoista tavoista. Tätä mieltä on Mississippin yliopiston professori Samir Husni, joka tunnetaan myös nimellä Mr. Magazine.


Vanhoista toimintatavoista luopuminen lähtee Samir Husnin mukaan yleisön elämänrytmin ymmärtämisestä.

– Tärkeintä on kysyä, kunnioitammeko yleisömme aikaa. Infoähkyä ei ainakaan paranneta sillä, että toistetaan lehden sivuilla eilisen uutisia, jotka nopeammat välineet ovat jo kertoneet.

Uutisten kertaaminen on Husnin mukaan oire "60-lukulaisesta lehtimoodista", josta median pitää päästä eroon.

Husni näkisi mieluusti asennemuutoksen, jonka seurauksena päivälehteen alettaisiin panostaa ikään kuin se olisi viikkolehti, viikkolehteen viikoittain ilmestyvänä kuukausijulkaisuna, kuukausijulkaisuun puolivuotisjulkaisuna ja niin edelleen.

Lehtien tulisi Husnin mukaan myös keskittyä nykyistä enemmän asioiden ja ilmiöiden taustoittamiseen, sillä taustat ja analyysit ovat sanomalehdessä lukijan kannalta olennaisinta sisältöä. Olennaisessa pitäytyminen taas säästää lukijan aikaa.

Kiireisessä elämänrytmissä sanomalehteä voi pitää jopa ylellisyystuotteena: lehteen tarttuessaan lukija varaa itselleen henkilökohtaista aikaa.

Husnin mielestä lehti tekee paluuta kulta-aikaansa. Syvällinen paneutuminen kerrontaan ja laadukas kuvitus ovat tulleet takaisin. Ylellisyystuote pitää Husnin mukaan kuitenkin saada markkinoitua välttämättömyytenä, jota ilman lukija ei tule toimeen. Sisällön on tarjottava lukijalle lisäarvoa.

– Toimittajien rooli portinvartijana korostuu entisestään. Heidän vastuullaan on määritellä yleisön kannalta olennainen sisältö. Tulevaisuudessa toimittajat ovat myös yhä enemmän lehden laatusertifikaatti, takuu sisällön totuudellisuudesta. Kyse on eräänlaisesta uskottavuuden brändistä, Husni toteaa.

Totuuden määrittely journalismissa käy sitä vaikeammaksi, mitä enemmän uusi teknologia on kaikkien käsillä. Tietoa on saatavissa Googlen kaltaisista lähteistä, ja kannettava tietokone on monelle "oma lehdistö". Sisältöä voi tuottaa verkkoon kuka tahansa. Journalistit eivät enää kilpaile vain yleisöstä, vaan myös yleisön kanssa.

Husnin mielestä yleisön aktivoituminen on hyvä asia, sillä se edistää vuoropuhelua yleisön ja median välillä. Silti hän näkee kehityksessä huolestuttaviakin piirteitä, lähinnä median puolella.

– Tapa, jolla journalismia johdetaan ja viedään eteenpäin, on pelottava. Liian moni media luovuttaa ohjat yleisölle: kännykkäkamerat ja videoklipit vievät jalansijaa ammattitoimittajilta. Kyllä median pitää tässä olla se älykäs, sisällön suuntaa näyttävä osapuoli.

Husni kaipaa tiedotusvälineiltä älykkäämpää otetta verkkoasioihin. Nettisisältö ansaitsee hänen mukaansa oman liiketoimintasuunnitelmansa tuotto-odotuksineen päivineen.

Nykyisellään lehtiä on kovalla vauhdilla siirretty sähköiseen muotoon vain siksi, että niin voi tehdä. Tästä seuraa, että lukija työnnellään innolla verkkoon – ja jätetään sinne oman onnensa nojaan. Husnin mukaan tämä on iso virhe, sillä luontevaa yhteyttä paperi- ja verkkolehden välille ei synny.

– Verkkosivuilta puuttuvat selkeät linkit lehden paperiversioon ja päinvastoin. Myös verkkosivujen käytettävyydessä on paljon parannettavaa. Nykyinen näytön vierittely suuntaan ja toiseen on ärsyttävää ja vie tuhottomasti aikaa. Silmäile sivu kerrallaan -periaate pätee lehdessä. Miksei siis verkossa, jonka pitäisi olla se nopeampi väline?

Mr. Magazine

  • Tohtori Samir Husni syntyi Tripolissa, Libanonissa.
  • Lumoutui painetusta sanasta 8-vuotiaana, vaikuttimena Supermies-sarjakuva.
  • Mississippin yliopiston journalistiikan laitoksen johtaja ja journalistiikan professori.
  • Julkaisuja: Samir Husni's Guide to New Magazines
    -vuosijulkaisu, Launch Your Own Magazine: A Guide for Succeeding in Today's Marketplace ja Selling Content: The Step-by-Step Art of Packaging Your Own Magazine.
  • Forbes ASAP -lehti nimesi Husnin Yhdysvaltain johtavaksi aikakauslehtien asiantuntijaksi.
  • Ruotii median ilmiöitä suositussa blogissaan osoitteessa mrmagazine.com.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää