Julkkisvaate on haastava taiteenlaji

Britannian edullista ja nopeasti kiertävää muotia myyvät kauppaketjut yrittävät nyt kilvan kohottaa profiiliaan julkkisten suunnittelemien vaatemallistojen avulla. Se ei välttämättä ole helppoa.


Tällä viikolla vaateketju New Look sai kokea, että julkkisten kokoelmat ovat vaikea taiteenlaji.

Keskiviikkona se palkkasi kauppojen oville turvamiehiä hillitsemään himokkaiden jonottajien tulvaa, kun poptähti Lily Allenin mekot saapuivat myymälöihin.

Ostoryntäystä ei tullutkaan, vaan ainoastaan tavallisen sateisen arkiaamun verran asiakkaita. Heistäkin vain muutama oli kiinnostunut Allenin mekoista.

Lily Allenin rimpsumekot jäivät karusti kaupan tankoihin.

New Lookilla oli kuitenkin täysi syy odottaa hysteriaa, sillä se toimi jo koetun menestysreseptin mukaan. Aikaisemmin mallistonsa julkaisseet huippumalli Kate Mossin ja popikoni Madonnan saivat äskettäin Britanniassa aikaan ostoryntäyksen.

Ensimmäisenä tällekin apajalle ehti ruotsalaisketju H&M kaupittelemalla Madonnan mallistoa jo maaliskuussa. Tämän kuun alussa Kate Mossin suunnittelemat vaatteet toivat pitkät jonot Topshopin myymälöihin.

Kaikki ketjut sanovat, että niiden vetonauloikseen palkkaamat julkkikset ovat myös oikeasti osallistuneet vaatteiden suunnitteluun.

Mallistot ovat tähtiensä näköisiä. Allen tunnetaan hihattomista rimpsumekoistaan, Moss pikkuriikkisistä farkkushortseistaan ja Madonna veistoksellisista ja näyttävistä asuistaan.

Jotta kansa saataisiin hysteerisenä jonottamaan edullista huippumuotia, julkkismallistojen vaatteita tehdään rajallinen määrä. Tästä vaatemyynnistä satsauksia ei saa takaisin, varsinkaan kun julkkikset tietävät hintansa. Topshop maksoi Kate Mossille brittilehtien arvioiden mukaan yli neljä miljoonaa euroa.

Kauppaketjun kannalta julkkismallistojen tehtävänä on imagon kohotus. Nyt New Look onnistui pikemminkin tekemään ketjunsa naurunalaiseksi, vaikka se otti avukseen kohderyhmänsä suosikkilaulajan.

Sekä Topshopilla että New Lookilla on kansainvälisiä hankkeita, joita ne toivovat julkkisten vauhdittavan. Topshopin omistaja Philip Green haaveilee USA:n valtauksesta.

New Look puolestaan toivoo Lily Allenin luovat yhtiölle nimeä myös Ranskassa, Belgiassa ja Dubaissa.

Edullisten ja eksoottisten tuotteiden jonottaminen on Britanniassa viime aikoina olluttrendikästä.

Jopa supermarketketju Sainsbyry´s sai äskettäin myymälöissään aikaiseksi ostopaniikin kaupittelemalla laukkutaiteilija Anya Hindmarchin suunnittelemaa ympäristöhenkistä ostoskassia, jossa luki I am not a plastic bag, en ole muovikassi.

Kasseja oli kaupan vain 20 000 kappaletta. Nyt niistä joutuu maksamaan nettihuutokaupoissa jopa satoja puntia, kun niiden alkuperäinen hinta oli vain viisi puntaa (kahdeksan euroa).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    3. 3

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    8. 8

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    9. 9

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    6. 6

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää