Valikko

Poliisi laittaa hämärämiehet kuriin

Suomessa poliisi valvoo nyt tehostetusti liiketoimintakieltojen noudattamista
Viron kautta Suomessa toimivat hämäräliikemiehet saadaan aiempaa paremmin kuriin jo tämän vuoden aikana. Maiden oikeusministeriöt ovat sopineet tietojenvaihdosta. Tavoitteena on saada kiinni liiketoimintakieltoon määrätty suomalainen, joka on jatkanut bisneksiään etelänaapuriin perustetun yrityksen nimissä.

Maiden välisessä liiketoimintakieltojen valvonnassa on kyse automaattisesta tietojenvaihtojärjestelmästä.

– Jos Suomessa liiketoimintakieltoon määrätty henkilö yrittää rekisteröityä Virossa, maan kaupparekisteri kurkkaa Suomen liiketoimintakieltorekisteriin ja huomaa henkilön nimen sieltä, poliisitarkastaja Matti Rinne sisäministeriöstä kertoo.

Suomessa liiketoimintakieltoon määrättyjä ihmisiä on noin 750. Viron poliisin helmikuun lopulla keräämien lukujen mukaan heistä peräti 55 toimi aktiivisesti jossain virolaisessa yhtiössä.

Liiketoimintakieltoihin puuttumisen ovat mahdollistaneet lainmuutokset lahden molemmilla rannoilla. Vuoden alusta lähtien Virossa on pätenyt ulkomailla määrätty liiketoimintakielto.

Vastaavasti Suomi rajoitti bulvaanien toimintaa: täällä liiketoimintakieltoon määrätty henkilö ei saa harjoittaa liiketoimintaa toiseen valtioon perustetun yrityksen kautta.

Lisäksi Suomi antoi Virolle kyselyoikeuden oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämään liiketoimintakieltorekisteriin. Käytännön yhteistyön esteenä on enää tiedonsiirtoyhteyksien puuttuminen. Ne saadaan kuntoon Suomen oikeusministeriön tietojärjestelmäuudistuksen jälkeen.

– Virossa olisi tekniset valmiudet vaikka heti, Rinne sanoo.

Suomalaispoliisi valvoo parhaillaan tehostetusti liiketoimintakiellon noudattamista kotimaassa. Esimerkiksi Espoon poliisin talousrikosyksikön tehotarkkailussa on kolme henkilöä. Kaikkiaan Espoon poliisin alueella läntisellä Uudellamaalla on liiketoimintakiellossa 57 ihmistä.

Espoon poliisi tekee tutkinnan liiketoimintakiellon määräämiseksi pääsääntöisesti kaikille talousrikoksista epäillyille.

Rikoskomisario Jukka Paasion mukaan liiketoimintakieltoja on määrätty ylivoimaisesti eniten rakennusalalle, joka on kuulu erityisesti pimeän työvoiman käytöstä. Kieltoja on kuitenkin tullut myös muilla toimialoilla.

Liiketoimintakieltojen rikkomisia on edelleen vaikea valvoa. Espoossa työhön on valjastettu kokopäiväisesti yksi konstaapeli, jonka tehtäviin kuuluu esimerkiksi liiketoimintakiellossa olevan vuosittainen puhuttelu.

– Hän kysyy, mitä liiketoimintakiellossa oleva tekee ja millaisia suunnitelmia hänellä on. Työtähän he voivat tehdä ihan normaalisti, ja se on myös toivottavaa.

Liiketoimintakiellossa olevat on merkitty etsintäkuulutusrekisteriin, josta esimerkiksi kentällä toimiva poliisi saa kiellosta tiedon. Näin poliisipartio voi kyseisen ihmisen pysäyttäessään tiedustella, onko hänen ajokkinsa rekisteröity jollekin yritykselle.
Viime vuonna poliisi havaitsi kaikkiaan 36 liiketoimintakiellon rikkomista koko maassa. Espoossa niistä löytyi yksi.

Tänä vuonna esille on tullut kaksi epäilyä, joista toinen on johtanut tuomioon. Maksimirangaistus kiellon rikkomisesta on kaksi vuotta vankeutta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää