Valikko

Spidikkamies myi ennätyksen

Spider-Man 3 -elokuva on myynyt Yhdysvalloissa 622 miljoonalla dollarilla ensimmäisen kymmenen päivän aikana.


Hämähäkkimies-elokuvan toinen jatko-osa Spider-Man 3 pysyttelee jo toista viikkoa elokuvien listaykkösenä Yhdysvalloissa. Supersankarielokuva on myynyt maailmanlaajuisesti jo 622 miljoonaa dollaria kymmenen ensimmäisen päivän aikana.

Suomessa elokuva on pyörinyt teattereissa viikon. Finnkinon mukaan sen on nähnyt täällä jo yli 57 000 katsojaa ja elokuva kipuaakin viikon katsotuimmaksi.

Hämähäkkimiehen toinen jatko-osa on ollut kaikkien aikojen menestyksekkäin elokuva mitattuna ensi-ilta viikon myynneillä. Toiseen esitysviikkoon mennessä elokuvaan on myyty keskimäärin 145,5 miljoonan dollarin edestä lippuja, 60 miljoonaa Yhdysvalloissa ja 85,5 miljoonaa dollaria muualla maailmassa, kertoo Columbia Pictures.

Pelkästään Pohjois-Amerikassa elokuva on myynyt 242,1 miljoonaa dollaria. Elokuvatrilogian ensimmäinen osa myi ensi-iltaviikollaan 233 miljoonaa dollaria ja toinen 256 miljoonaa dollaria.

Spider-Man 3:n odotetaan tippuvan listaykkösen paikalta, kun ensi viikonloppuna ensi-iltansa saa animaatioelokuva Shrek’s Third. Seuraavan viikonloppuna listäykkösen paikan odotetaan vievän merirosvo-seikkailuelokuvan uusin osa Pirates of the Caribbean.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää