Nuutajärven lasi vitriineihin

Vastaperustettu Nuutajärven Galleria osuuskunta puhaltaa uutta henkeä kaksi sataa vuotta keskeytyksettä toimineeseen Nuutajärven Lasikylään.


Kahdeksan lasitaiteilijan voimin kylä saa historiansa ensimmäisen kesänäyttelyn. Sen toivotaan virkistävän kesän turistivirtaa.

Toukokuinen aamu muutaman sadan hengen kylässä on vielä verkkainen, kun professori Oiva Toikka astelee kahvilaan. Häntä harmittaa, etteivät päätöksiään tekevät malta pysähtyä katsomaan brändiensä yli.

– Nuutajärvi on yritetty tuhota monta kertaa. Kaukaa kun päättää, on helppo tehdä tyhmiä päätöksiä. Onneksi näin käsityövaltaista alaa on vaikea viedä Kiinaan. Tosin lasinpuhaltajista alkaa olla tiukkaa, Toikka erittelee valtatie 9:n sivuun jäävää elämää.

Iittala Groupiin kuuluva Nuutajärvi näkyy yhtiön kotisivuilla matkailukohdemainintana. Kärkibrändeihin se ei näytä kuuluvan.

Suomen, Ruotsin ja Norjan kotimarkkinoiden ohella yhtiö ilmoittaa keskittyvänsä kansainvälisillä markkinoilla 125-vuotiaaseen Iittala-brändiinsä ja Iittala-myymälöiden kasvuun.

Vuonna 2006 Iittala Groupin liikevaihto oli lähes 190 miljoonaa ja liikevoitto 17 miljoonaa euroa. Henkilöstöä Iittalalla oli keskimäärin 1 357.

Nuutajärven lasitehdas työllistää noin 80 ihmistä. Kylässä on vajaat 500 asukasta.

Nuutajärvi ruokkii silti Suomen suurinta lasintekijöiden ammattiyhteisöä. Työnjako Iittalan kanssa on selvä. Nuutajärvi huolehtii väri- ja taidelasista, Iittala kirkkaasta ja teollisesta tuotannosta Kalvolassa.

Automaatiota istutettiin 1960-luvulla alunperin Nuutajärvelle. Toikkaa kirvelee, että homman pyörähtäessä käyntiin moderni tekotapa vietiinkin Iittalaan. Tosin ratkaisu saattoi pelastaa Nuutajärven omaleimaisuuden.

– Pienillä paikkakunnilla automaatio on huono ratkaisu. Täällä se tappoi kaiken harrastuneisuuden. Viisaasti hoidettuna Nuutajärvi elää toiset kaksi sataa vuotta, Toikka myöntää.

Sitä viisautta etsii omalta osaltaan Nuutajärven Galleria osuuskunta. Osuuskunnan synnyttäminen on kestänyt kaksi vuotta, mikä ei ole lainkaan tavatonta. Kypsyttelyä vaatineen seitsemän yrityksen yhteisen markkinointistrategian ja -näkemyksen pitäisi näkyä tänä kesänä.

Projektia vetänyt Antero Tammisto määrittää tavoitteeksi 60 000–70 000 kävijän määrän nostamisen parillakymmenellä tuhannella. Kehityksen suunta on ollut alaspäin jo muutaman vuoden.

Osuuskunnan puheenjohtaja, yrittäjä Anu Penttinen löytää esikuvan Fiskarsin Ruukista. Samanlaisen käsityöläisten yhteisön synnyttäminen vaatii taustatukea.

– Meillä on vielä pitkä matka siihen, missä Fiskarsissa ollaan. Paitsi että heillä osuuskunnassa on lähes sata jäsentä, myös Fiskars yrityksenä pitää aluetta näyteikkunanaan, Penttinen sanoo ja epäilee, josko Helsingissä kotiaan pitävällä Iittalalla löytyy kiinnostusta Hämeen lasikolmion – Iittalan Lasimäen, Nuutajärven Lasikylän ja Humppilan – markkinointiin samalla tavalla.

Oiva Toikka on jo vetäytynyt lasihytin sykkivään kuumuuteen, mutta hänen sanansa ovat jääneet ilmaan.

– Lintujakin tehtiin ensin vähän häpeillen. Nyt niillä on saatu kunniaa. Joidenkin tuotteiden elämän ratkaisee yleisö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää