Valikko

EU asettaa matkapuhelujen maksimihinnaksi 49 senttiä

EU:n jäsenmaat ja parlamentti pääsivät tiistaina alustavaan sopuun EU-maasta toiseen soitettavien kännykkäpuhelujen verkkovierailuhintojen rajoituksista.

Jäsenmaiden ja parlamentin hahmotteleman kompromissin myötä puhelu maasta toiseen maksaisi ensi syksystä lähtien korkeintaan 49 senttiä minuutilta ja puhelun vastaanottaminen 24 senttiä minuutilta, kertoo STT. Kattohinnan on määrä laskea tulevina vuosina vielä muutamia senttejä lisää.

Virallisen hyväksynnän saaminen kestää vielä. Tavoitteena on, että EU-parlamentti hyväksyisi sovun ensi viikolla ja jäsenmaat kesäkuussa.

Hintakatot on tarkoitus pitää voimassa kolme vuotta. Tämän jälkeen arvioidaan, onko niille enää tarvetta.

Lomailijoille uudistus tuo toteutuessaan merkittäviä säästöjä. Kännykkäpuhelu Suomeen esimerkiksi Espanjasta tai Kreikasta maksaa kaikilla suurilla operaattoreilla nykyisin noin euron minuutilta.

EU-komisso ajoi kattohinanksi 40 senttiä minuutilta, mutta teleoperaattoreidensa asemasta huolestuneet jäsenmaat, kuten Britannia ja Etelä-Euroopan suuret lomailumaat, harasivat vastaan. Verkkovierailumaksut ovat puhelinyhtiöille erittäin tuottoisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    11. Näytä lisää

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää