Valikko

Heinäluoma: Taloussuhteet Venäjälle vaakalaudalla

SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan Suomen ja Venäjän välisissä taloussuhteissa ollaan nyt ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa poliittiset päätökset muodostuvat kaupankäynnin esteeksi.
Heinäluoma kirjoittaa kolumnissaan MTV3:n nettisivuilla, että kysymys on siitä, voiko Suomen ja Venäjän mutkaton kanssakäyminen enää jatkua.

– Venäjän päätös nostaa rajusti vientitulleja heinäkuun alusta lopettaa asteittain puun tuonnin Venäjältä kokonaan. Kun Suomen puunkäytöstä on Venäjältä tullut yksi viidesosa, ovat seuraukset täällä julmat.

Suomen hallituksen on Heinäluoman mielestä nyt nostettava puukauppa-asia kahdenkeskisten suhteiden listalle.

– EU:n toimintaa asiassa tarvitaan, mutta hallituksemme ei voi piiloutua vain EU:n selän taakse. EU:n selän takana on nimittäin iso nippu monia muitakin asioita hoitamatta. Ja meiltä loppuu aika.

Venäjällä ei Heinäluoman mukaan vielä ole selvästikään ymmärretty puukaupan merkitystä naapurilleen. Runsaan viikon päästä edessä olevassa pääministereiden tapaamisessa on puhuttava ongelmista suoraan ja kiertelemättä, hän vaatii.

Hallitukselta tarvittaisiin oppositiojohtajan mielestä selvästi aktiivisuutta Venäjälle päin. Hallituksen profiili oli hänen mukaansa korkealla Viron patsas-asiassa, mutta omissa asioissamme se on kummallisen hiljainen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Työttömät joutuvat vapaaehtoistöihin – hallituksen työryhmältä mullistava ehdotus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää