Tutkija tunnistaa hallituksen ideologian

Porvari-ideologia näkyy tutkijoiden mielestä selvästi Matti Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelmassa. Etenkin keskustan kynänjälki on vahva.
Keskusta lähti hallitusasemasta ja koneisto on paljolti sen hallussa, politiikan tutkimuksesta liiketaloustieteeseen siirtynyt Guy Ahonen Svenska Handelshögskolanista sanoo.

– Yllättävän paljon siellä on keskustaa lähellä olevia linjauksia, tutkimusjohtaja Kimmo Grönlund Åbo Akademista toteaa.

Porvarillisuus näkyy Ahosen mukaan esimerkiksi pyrkimyksenä vähentää sääntelyä. Tällä Ahonen viittaa elinkeinoelämävetoiseen paremman sääntelyn hankkeeseen.

– Se on klassista porvari-ideologiaa, että pidetään sormet pois markkinatalouden normaalista toiminnasta.

Talouspolitiikka heijastelee Grönlundin mielestä selkeästi kokoomuksen ja keskustan taustavoimien, työnantajien, yrittäjien ja maataloustuottajien, vaateita. Hänestä tämä näkyy erityisesti hallituksen perintöverolinjauksissa, jossa hallitus lupaa vapauttaa yritykset, maa- ja metsätilat perintöverosta, mutta vain lieventää tavallisen perinnön verokohtelua.

Grönlundista fiksuinta olisi poistaa perintövero kokonaan sen sijaan, että ”jälkikasvu pannaan eriarvoiseen asemaan sen mukaan, mitä ammattia vanhemmat ovat sattuneet harjoittamaan.”

Porvarihallituksen ohjelman ja vaalikampanjoiden välillä Grönlund näkee ristiriitaa. Hänestä vaaleissa etenkin kokoomus pyrki haalimaan äänestäjiä pienipalkkaisista naisista, mutta perintöverokirjaus kertoo jotakin ihan muuta.

Hän varoittaa, että jos sanoman ja harjoitetun politiikan välillä on liian iso ristiriita, se kostautuu seuraavissa vaaleissa.

Myös Ahonen ihmettelee hallituksen perintöveropäätöstä. Hän uskoo sen lisäävän epätoivottavaa verosuunnittelua. Hänestä perintövero on ylipäätään hankala juttu, koska omaisuus on hankittu jo verotetulla tulolla. Hänestä tulonjakokysymykset tulisi hoitaa muun verotuksen, ei perintöveron, kautta.

Kuluvalla hallituskaudella Ahonen uskoo markkinatalouden vaikutuksen kasvavan. Jos porvarihallitus saa jatkokauden, voivat muutokset olla hänestä jopa dramaattisia.

– Konsensuspolitiikka tulee katoamaan ja tulopolitiikka päättyy.

Ahosen mukaan vahvempi markkinatalous on tehokkaampi kasvun kannalta, mutta ikävämpi tulonjaon kannalta. Hän itse tukee ”varovaista konsensuspolitiikkaa”, eikä usko, että kasvu- ja jakohallitukset voisivat vuorotella.

– Köyhyys on sillä tavalla ongelmallista, että sitä eivät jakohallitukset pysty jälkikäteen paikkaamaan.

Grönlund haluaa pitää korporaatiot poissa poliittisesta vallankäytöstä. Hänestä ihmiset eivät jälkiteollisessa yhteiskunnassa samaistu yhteiskuntaluokkiin eivätkä näin ollen etujärjestöihin.

Hallitus tuuppaa ensi keskiviikkona liikkeelle muun muassa kiistanalaisen perintö- ja lahjaveroesityksensä. Siitä lobbarina pisteet keräsi Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Anders Blom, joka tosi suututti samalla muut etujärjestötahot.

Blomin kerrotaan ajaneen sellaisia helpotuksia perheyrittäjien perintöverotukseen, että kaikista yrityksen jatkamis- ja omistusrajoituksista olisi luovuttu. Tiettävästi laskuharjoituksia rustattiin Säätytalolla yritys- ja omistajakohtaisesti. Kaikkea Blomikaan ei saanut läpi. Hallitus lähtee siitä, että jatkamis- ja omistusrajavelvoitteet pysyvät helpotusten saamiseksi.

Myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK saa olla tyytyväinen hallitusohjelmaan. Ydinvoimala, elinkeinoministeriö sekä huippuyliopisto ovat kaikki Etelärannalle tärkeitä asioita. EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs voi olla tyytyväinen myös siihen, että veronkevennykset kohdistuvat valtaosin työhön, vaikkakin EK olisi halunnut keskittää veronkevennysvaroja sinne vieläkin enemmän.

Hallitusneuvotteluissa metsäteollisuus sai hallitukselta lupauksen puuhuollon turvaamisesta. Pettymykseksi Metsäteollisuuden toimitusjohtaja  Anne Brunila voi laskea sen, että teollisuuden sähkövero ei poistu kokonaan. Se vain säilyy alennettuna.

Huonommin käy tavallisille kotitalouksille, joiden sähkövero nousee. SAK:n Lauri Lyly voi murehtia myös verokevennysten ehdollisuutta, kun keskusjärjestö ei saanut toivomaansa tupoa.

Maataloustuottajien keskusjärjestö MTK voi olla tyytyväinen moneenkin asiaan. Perintövero poistetaan myös maa- ja metsätiloilta yritysten tavoin. Lisäksi maa- ja metsätalous pääsevät kevennetyn sähköveron piiriin teollisuuden tavoin. MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborg ei varmaan pane myöskään pahakseen, että Maatilatalouden kehittämisrahasto Makera saa jo tämän vuoden lisäbudjetista 100 miljoonaa euroa.

Myös Suomen Yrittäjien Jussi Järventaus lukeutuu menestyjiin hallitusvaikuttamisessa. Yritysten työllistämiskynnykset laitetaan selvitykseen, yrittäjille luvataan sivukuluhelpotuksia ensimmäisen työntekijän palkkaukseen ja pk-yrittäjiä suosiva kolmikantamalli saa tämän hallituksen valmistelutyössä aiempaa vähäisemmän rooliin.

Mutta suurimman potin keräsi Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pasi Holm, joka sai läpi niin laajasti haukutun ruokaveron alentamisen kuin matalapalkkatuen laajentamisen, ja vielä päälle osuuspääomien koroille nykyistä laajemman verohelpotuksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää