Pienet ikäluokat nakertavat autokouluja

Autokoulujen asiakasmäärät vähenevät, kun ikäluokat pienenevät. Samaan aikaan julkisesti rahoitetut oppilaitokset laajentavat koulutustarjontaansa autokoulujen reviirille.


Luvanvaraisesta ja aiemmin suojatusta autokoulualasta on tullut supistuvilla markkinoilla tiukasti kilpailtua toimintaa. Suomen Autokoululiiton puheenjohtaja Antero Peiposen mukaan ajokorttilainsäädäntö on lisäksi käymistilassa. Tämä vaikeuttaa yrittäjien toimintaa entisestään.

– Vaatimukset liikenneturvallisuudessa lisääntyvät koko ajan, mutta niihin ei yleensä kuitenkaan sisällytetä koulutusta, hän sanoo.

Oppilaitokset tunkeutuvat yksityisten autokoulujen toimialueelle.

Yksityisen autokoulun on Peiposen mukaan mahdoton kilpailla ilmaista ammattikuljettajan pätevyyttä tarjoavaa kunnallista aikuiskoulutuskeskusta vastaan.

– Rajanveto julkisen ja yksityisen palvelun välillä tullee yhä keskeisemmäksi myös autokoulualalla. Oppilaitokset kilpailevat oppilaista ja pyrkimyksenä on laajentaa julkisilla varoilla tapahtuvaa liikenneopetusta, Peiponen sanoo.

Autokoulujen asiakkaista yli 80 prosenttia on 18–20-vuotiaita. Ikäluokkien koko näkyy suoraan autokoulujen vuosittaisessa liikevaihdossa.

– Jatkossa markkinoiden supistuminen näkyy vielä selvästi nykyistä enemmän. Tämä tuo monille autokouluille vaikeuksia, Peiponen ennustaa.

Jo ensi vuonna EU-direktiivi tuo uuden loven autokoulujen liiketoimintaan. Henkilöliikenteen ammattipätevyyden ikäraja nousee vuonna 2008 ja tavaraliikenteen vuonna 2009.

Peiponen arvioi, että merkittävä osa autokoulussa C- eli kuorma-autokortin suorittajista jää pois, kun kortin vaatima ikäraja nostetaan nykyisestä 18 vuodesta 21 ikävuoteen.

– Nyt C-kortti suoritetaan yleensä samassa yhteydessä henkilöautokortin jatkoksi. Harva tulee jatkamaan kolmen vuoden päästä uudelleen autokoulua, hän sanoo.

Kuorma-autokorttien suorittaminen tuo tällä hetkellä noin viidenneksen koko toimialan volyymistä. Jo nyt eri ajoneuvojen kortit pitää suorittaa erikseen, eli mahdolliset kuorma-autotunnit tulevat henkilöautokortin suorittamisen päälle.

Myöskään alempaa korttia ei voi suorittaa ylemmän kortin mukana, eli moottoripyöräkorttikin on ajettava erikseen.

– Tähän mennessä ikäluokkien pienenemistä on pystytty kompensoimaan aika hyvin moottoripyöräkorttien kasvavalla kysynnällä ja yhä enemmän myös ikäihmisten lisääntyvillä ajokorttien jatkamisilla tai päivittämisillä, Peiponen sanoo.

Erityisesti moottoripyöräkortin vaatimusten kiristyminen on tuonut lisää työtä autokouluille. Mutta samaan aikaan esimerkiksi kuorma-autokorttien kysyntä on hiipunut puoleen parin kymmenen vuoden takaisesta tasosta.

Autokoulut havittelevat nyt lisää volyymiä opetustyöhön kasvavasta mopoilusta. Mopojen määrä on lisääntynyt rajusti viime vuosina ja samoin on käynyt mopo-onnettomuuksille.

Mopokortti edellyttää jo teoriakokeen suorittamisen, mutta käytännön opetusta ei vaadita. Autokouluyrittäjien mielestä teoriakokeen läpäisyn edellyttävä mopokortti ei ole tuonut toivottua parannusta onnettomuustilastoihin. Siksi Peiponen on sitä mieltä, että mopokorttiin pitää sisällyttää myös ajo-opetusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää