Valikko

Hbl pilkotaan uudeksi konserniksi

Hufvudstadsbladet-sanomalehden omistaja Konstsamfundet-säätiö aikoo pilkkoa yhtiön kolmeen osaan ja yhdistää siihen omistamiaan muita ruotsinkielisiä sanomalehtiä.
Hufvudstadsbladetin, Borgåbladetin, Östra Nylandin, Österbottningenin ja Västra Nylandin toimitukset jatkavat itsenäisinä, mutta lehtien kaikki muu toiminta kuten myynti ja markkinointi yhdistetään uuteen KSF Media -nimiseen yritykseen.

Uuden yhtiön lehdillä on yhteensä 80 000 tilaajaa ja 200 000 lukijaa.

Lisäksi perustetaan erillinen varainhoitoyksikkö, KSF Media Invest -sijoitusyhtiö, jonne siirtyvät muun muassa kaikki Hbl:n kiinteistö- ja osakeomistukset. Sijoitusomaisuuden yhteenlaskettu arvo on noin 75–80 miljoonaa euroa, josta 95 prosenttia on Hbl:n nykyistä omaisuutta. 

Hufvudstadsbladet omistaa muun muassa Stockmannin ja Forumin osakkeita sekä kiinteistön Mannerheimintiellä.

– Meillä on ollut lehden kokoon nähden paljon omaisuutta, jota on hoidettu vasemmalla kädellä, sanoo Hbl:n toimitusjohtaja Henrik Johansson.

Johansson kertoo, että järjestelyissä ei ole kyse toimintojen supistamisesta vaan tehostamisesta. Hän vakuuttaa, että henkilöstösupistuksia ei ole luvassa.

– Tämä ei ole säästöprojekti, vaan haluamme lisätä myyntiä. Nyt lehdet ovat osin kilpailleet keskenään, Johansson sanoo.

Luvassa on muun muassa lehtien yhteinen kehitysohjelma, jonka avulla selvitetään toimituksellisia synergiamahdollisuuksia ja digitaalisen median käyttöä.

Johansson nousee uuden KSF Media -yhtiön toimitusjohtajaksi. Sekä KSF Median että sijoitusyhtiön hallituksen johtoon tulee Konstsamfundetin toimitusjohtaja Kaj-Gustaf Berg.

Yhtiömuutos astuu voimaan ensi vuoden vaihteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää