Valikko

Nuorille netti on tärkein

Internet on nuorten mielestä tärkein media. Suomalaisista 15–24-vuotiaista 53 prosenttia nimeää internetin mediaksi, josta ei voisi luopua. Tieto käy ilmi tänään julkistetusta eMedia 2007 -tutkimuksesta.
Nuorten kakkosuosikki on televisio. Kun mukaan otetaan kaikki ikäluokat, televisio ohittaa internetin kirkkaasti. Sen nimeää tärkeimmäksi mediaksi 44 prosenttia tutkimuksen vastaajista. Paperisten sanomalehtien osuus on 25 prosenttia ja internetin 18 prosenttia.

Internetin suosio kaikissa ikäryhmissä on tutkimuksen mukaan nousussa. Eläkeläisistäkin 21 prosenttia käyttää internetiä päivittäin. Tämä ei kuitenkaan ole pois muiden medioiden käytöstä, vaan medioita käytetään yhtä aikaa. Nettiä yli 12 tuntia viikossa käyttävät katsovat myös televisiota keskimääräistä enemmän.

Kuluttajat ohjautuvat nettiin pääasiassa sanomalehtien ja television kautta. Verkosta etsitään etenkin tv-ohjelmiin liittyviä lisätietoja ja keskusteluja. Varmimmin kuluttaja menee tietylle verkkosivulle tutun tai sukulaisen suosituksesta. Näin on tehnyt 58 prosenttia tutkimuksen vastaajista.

Verkkomainontaan vastaajista suhtautuu positiivisesti tai neutraalisti peräti 82 prosenttia. 51 prosenttia pitää yhdentekevänä, onko Googlen hakutulos sponsoroitu linkki vai ei. 

Tutkimuksen teki Taloustutkimus yhteistyössä mainostoimisto Hasan & partnersin ja mediatoimisto Dagmarin kanssa. Se toteutettiin kolmessa osassa.

Vuoden 2006 lopussa tehtiin laadullinen esitutkimus internetissä toteutetun ryhmäkeskustelun muodossa. Kevään aikana toteutettiin tutkimuksen määrällinen osuus, jossa vastaajat jaettiin kahteen kohderyhmään.

Ensimmäisen kohderyhmän muodosti noin tuhat 15–79-vuotiasta kuluttajaa, joita haastateltiin puhelimitse. Toiseen kohderyhmään kuului runsaat 2 300 Taloustutkimuksen internetpaneeliin kuuluvaa 15–79-vuotiasta internetin viikkokäyttäjää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää