Valikko

Kesko nosti taloustavoitteitaan

Keskon hallitus on täsmentänyt yhtiön strategiaa ja nostanut konsernin taloudellisia tavoitteita. Kesko nostaa tavoitettaan oman pääoman tuotolle 12 prosentista 14 prosenttiin. Se aikoo myös selvittää Kauko-Telkon myyntiä.
Tavoite sijoitetun pääoman tuotolle nousee puolestaan 12 prosentista 16 prosenttiin.

Tavoite omavaraisuusasteelle on 40–45 prosenttia.

Keskon mukaan pääoman tuottotavoitteiden korottamista puoltavat kansainvälisen toiminnan kasvu ja liiketoiminnan kehitysnäkymät. Kansainvälisen toiminnan osuutta liikevaihdosta pyritään nostamaan.

– Lähivuosina varaudutaan mittaviin kauppapaikkainvestointeihin kotimaassa ja muissa toimintamaissa, tiedotteessa sanotaan.

Kesko selvittää myös tekniseen kauppaan keskittyneen Kauko-Telkon eli entisen Kaukomarkkinoiden myyntiä, koska sen synergiat muuhun toimintaan ovat vähäiset.

Kauko-Telkon liikevaihto oli viime vuonna 248 miljoonaa euroa ja se työllistää reilut viisisataa henkeä. Kesko tuli vuonna 1947 perustetun Kaukomarkkinoiden omistajaksi vuonna 1996.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    3. 3

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    8. 8

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    9. 9

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää