Yhdistykset ja säätiöt varpaillaan

Verohallitus on julkistanut uudet ohjeet yleishyödyllisten yhteisöjen ja säätiöiden verotuksesta. Ohjeet tulivat, koska yhteiskunta on muuttunut, mutta lait ovat vanhat.
Tarkoitteena on ollut poistaa kilpailuvääristymät, sillä yleishyödylliset yhteisöt kilpailevat yhä enemmän samoilla markkinoilla kuin yksityiset yritykset. Vapaaehtoiset ilmaispalvelut ovat vähentyneet.

– Tilalle on alkanut nousta tuotteistettuja markkinahintaisia palveluja sanoo apulaisjohtaja Anneli Kukkonen Verohallituksesta.

Uudet verotusohjeet hämmentävät säätiöitä ja yhdistyksiä. Yhdistysrekisterissä on tällä hetkellä noin 125 000 yhdistystä ja säätiöitä on yli 2700. Yhteisöt ovat nyt verottajan tiukemmassa syynissä.

– Olemme pyytäneet yhdistyksiltä aikaisempaa enemmän veroilmoituksia. Näin tosiasiallinen toiminta pyritään selvittämään samaan tapaan kuin yleensäkin verovelvollisilla, sanoo Kukkonen.

Yleishyödyllisten yhteisöjen on tähänkin asti pitänyt antaa veroilmoitus liiketoiminnasta. Ohjeet liiketoiminnan määrittelystä ovat olleet kuitenkin epäselvät. Uusien ohjeiden pitäisi selventää yhteisöille, milloin veroilmoitus pitää antaa.

Yhteisöt tulkitsevat sääntöjen tiukentuneen ja miettivät entistä tarkemmin toimintatapojaan. Juuri noista säännöistä on luvassa eniten kiistoja, koska säännöt eivät ole yksiselitteisiä.

– Lisäksi ratkaisu on aina verovuosikohtainen, joten tämän vuoden päätös ei takaa, että on ensi vuonna samassa asemassa, sanoo veroasiantuntija Torsti Lakari, KPMG:n vero-osastolta.

Jäsenmaksut ja pienet myyjäiset säilyvät yhä verottomana. Sen sijaan merkittävää tuloa tuottava toiminta on joutumassa yhä varmemmin verolle. Jos yhteisön elinkeinotoiminta on erittäin suurta yhteisön kokoon nähden, voi yhteisö menettää yleishyödyllisen aseman kokonaan.

– Siksi monet yhteisöt pohtivatkin merkittävien tulonlähteidensä yhtiöittämistä, sanoo  Lakari

Verottaja on joissain tapauksissa kyseenalaistanut yleishyödyllisyyden siksi, että kaikkia tuottoja ei ole heti käytetty säätiön tarkoitukseen.

–  Verovirastot eivät ota huomioon, että säätiöillä ja yhdistyksillä on investointitarpeita, joihin pitää kerätä varoja etupainotteisesti, sanoo Lakari.

Verohallituksen Kukkosen mukaan yksittäiset kriteerit eivät ratkaise asiaa.

– Kyse on aina kokonaisharkinnasta. Jos yhdistys on eri mieltä verohallinnon kanssa, asian voi aina saada valitusteitse ylempien oikeusasteiden ratkaistavaksi, sanoo Kukkonen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    10. 10

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää