Valikko

Nokian ja Qualcommin patenttisoppa sakenee

Nokian ja Qualcommin nokittelu patenttikiistassa jatkuu. Nokia syyttää nyt Qualcommia ensi kertaa patenttiloukkauksesta.


Nokian mielestä Qualcomm loukkaa kuutta sen patenttia gsm,- ja wcdma- ja cdma2000-tekniikan sirusarjoissaan.

Mandollisen patenttiloukkausen kohteena olevat keksinnöt eivät ole keskeisessä osassa kyseisissä tekniikoissa. Nokian mielestä Qualcomm hankkii niillä kuitenkin merkittävää etua itselleen.

Qualcommin tulkinnan mukaan Nokian patentit ovat olleet sille huhtikuun alussa osittain päättyneen lisenssisopimukseen mukaan vapaasti käytettävissä ilman korvausta.

Qualcomm ei myöskään pidä toteen näytettynä, että he käyttäisivät Nokian patentoimaa tekniikkaa.

Nokian talous- ja rahoitusjohtajan Rick Simonsonin mukaan yhtiö aikoo jatkaa patenttien puolustamista.

- Viimeisen 19 kuukauden aikana Qualcomm on haastanut meidän oikeuteen 11 patenttikoikeuksia koskevassa jutussa. Nokia haastaa Qualcommin nyt ensi kertaa oikeuteen patenttiensa luvattomasta käytöstä, Simonson sanoo tiedotteessa.

Oikeusjuttu koskee pääasiassa monikanava- ja moniverkkotekniikkaa. Sen avulla varmistetaan kuluttajille saumaton verkkovierailu eri verkoissa.

Lisäksi Nokian patenteilla varmistetaan yhtiön mielestä muunnostekniikan toimivuus, jolla voidaan vähentää kännykän ja sirusarjan kokoa, hintaa ja energiankulutusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    3. 3

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    8. 8

      Yle: Anttilan lahjakortteja yhä ulkona 800 000 eurolla – vielä ehdit velkoa

    9. 9

      Dow Jones nousi uuteen ennätykseen

    10. 10

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää