Johtajapako jatkuu Keskossa

K-citymarket¨-ketjun elintarvikekaupasta vastaava johtaja Karri Pulli eroaa tehtävästä. Viime viikolla Keskosta erosi varatoimitusjohtaja.
Ruokakeskon toimitusjohtaja Terho Kalliokoski sanoo, ettei kahden johtajan irtisanomisella lyhyen ajan sisällä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

– Meillä on paljon ihmisiä johtotehtävissä. Me olemme halunneet kertoa irtisanoutumisista avoimesti.  

Johtaja Karri Pulli jättää Ruokakeskon omasta pyynnöstään. Hän jatkaa puolen vuoden irtisanomisaikansa Ruokakeskossa projektitehtävissä.

Ruokakesko on nimittänyt Pullin seuraajaksi Mika Rautiaisen. Hän on toiminut viimeksi K-market yksikön johtajana ja vastannut K-market-ketjusta, K-extra-ketjusta ja Pikoil Oy:stä. K-market yksikön johtajaksi Ruokakesko on nimittänyt Ari Svenskin. Hän on toiminut Ruokakeskon teollisten tuotteiden ostojohtajana.

Kalliokoski sanoo, että Ruokakeskossa on mennyt pitkästä aikaa todella hyvin. Alkuvuonna Ruokakesko kasvoi markkinoita nopeammin. Sen myynti kasvoi yli 8 prosenttia.

Puolitoista vuotta sitten aloitetut uudistukset kantavat Kalliokosken mukaan hedelmää.

Ruokakesko on muuttanut sopimukset kauppiaiden kanssa. Kauppaiden saama liikevaihtoperusteinen korvaus on muuttunut myyntikateperusteiseksi. Kaikista kaupoista on tullut kauppaisvetoisia.

– Viimeksi K-piccoloista tuli K-marketeja. Niissäkin on aina K-kauppias.  

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    5. 5

      Ranskalaisyhtiö avittaa Opel-kauppaa tapaamalla ministereitä – työpaikat luupin alla

    6. 6

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    7. 7

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    10. 10

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää