Kultasepänliikkeillä takana kolme hyvää vuotta

Viime vuosina kello- ja korualalla on mennyt hyvin, sanoo Juhani Pursiainen. Hän on kello- ja jalometallitukkukauppiaat ry:n toimitusjohtaja. Hän tietää valtakunnalliset luvut, sillä jäsenyritykset kattavat noin neljää viidesosaa alan tavaratoimituksista.
Tälle vuodelle ala arvioi kasvua 5–10 prosenttia, tammi–huhtikuun luvut näyttävät nyt kolmen prosentin kasvua. Toisaalta yksi vuoden pääsesongeista on vasta käynnissä ja joulumyyntiin on matkaa.

Luksuksen myynninnousun on havainnut myös Pursiainen. Hänestä erityisesti kellomyynnissä on nähtävissä, miten nykyisin useamman tuhannen euron arvoiset kellot käyvät kaupaksi.

– Ja niitä ostavat suomalaiset itselleen, eivät vain ostovoimaisimmat turistit.

Häntä ilahduttaa myös, että kellot ja korut ovat taas haluttuja lahjoja. Sillä muutama vuosi sitten nuoret halusivat lahjaksi elektroniikkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää