Altia hätäili Nesteen kanssa sopimuksen alihintaan

Alkoholiyhtiö Altia sopi etanolin toimitushinnoista Nesteelle, ennen kuin sillä oli tieto kaikista kustannuksista.
Neste Oilin kanssa tehty hätiköity sopimus vei pohjan Altian bioetanolitehtaalta. Taloussanomien tietojen mukaan Altia löi toimitushinnat Nesteen kanssa kiinni viime syksynä ennen kuin kaikki tuotantokustannukset olivat selvillä. Vasta myöhemmin yhtiölle selvisi, ettei etanolista saatava hinta kata kustannuksia.

Tappiollisen toiminnan käynnistämisen sijaan Altia katsoi viisaammaksi luopua hankkeesta ja maksaa mieluummin sopimussakot Nesteelle.

Suomen bioetanoli Oy:n toimitusjohtaja Aate Laukkanen ei riemuitse kilpailijan vetäytymisestä. Laukkanen etsii parhaillaan rahoittajia ja osakkaita Punkaharjun bioetanolitehtaalleen. Sen on määrä olla toiminnassa 2010–2011 tietämillä.

Laukkasen mukaan Altian ja myös Lännen Tehtaiden päätökset luopua etanolihankkeista ovat saaneet rahoittajat varovaisiksi. Moni ei ehdi perehtyä yksittäisiin hankkeisiin, vaan katsoo yleisiä virtauksia.

– Se mitä talouselämässä tapahtuu, luo mielikuvaa, että tässä on jotakin pahasti pielessä.

Laukkanen vahvistaa väitteen, että Altia kiirehti allekirjoittamaan sopimukset ennen tietoa hankkeen kokonaiskustannuksista.

– Altia kiirehti tekemään sopimukset ennen kuin kustannus- tai hintarakenne oli kokonaisuudessaan selvillä. Sillä oli ympäristövaikutusten arviointi kesken ja sieltä voi tulla kustannuksia huomattavasti lisää.

Laukkanen arvioi, että Altian laskelmat perustuivat Koskenkorvan vanhan tehtaan tuotantokustannuksiin ja etanolille hyväksyttiin myyntihinta sillä perusteella.

Altia perusteli tehdashankkeesta luopumista rakennuskustannusten nousulla. Ne ovatkin nousseet, samoin kuin raaka-aineiden hinnat vuoden sisällä.

Laukkanen ei lähde spekuloimaan, pyrkikö Altia ahnehtimalla lyömään kilpailijansa laudalta etanolitoimituksissa.

– Oltiin nopeampi, komeampi, suurempi ja ensimmäinen. Sitten siinä kävi näin, hän tyytyy toteamaan.

Myös lainsäädännön epäselvyys on vaikeuttanut alan toimijoita. Vielä viime helmikuussa vaalikiertueella Itä-Suomessa kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) oli Laukkasen mukaan vakuutellut EU:n biopolttoainedirektiiviin nojaavan lain koskevan kaikkea polttoainetta eli bensiiniä ja dieseliä. Myöhemmin kävi ilmi, että direktiivin vaatimukset voidaan täyttää jo laittamalla biokomponentit pelkkään dieseliin.

Tulkinta tuli Nesteeltä. Biodieseliä valmistetaan metsätähteestä ja turpeesta sekä rypsistä, rapsista ja eläinrasvoista, ei etanolista.

Laukkasen mukaan tästä alkoivat etanolitoimijoiden vaikeudet. Kiteen pontikasta etanolialan kokemuksen ammentanut Laukkanen uskoo silti omaan tehdashankkeeseensa.

Altian hallituksen puheenjohtaja, professori Jarmo Leppiniemi ei halunnut kommentoida tietoja Altian ja Nesteen välisestä sopimuksesta eikä sopimussakosta.

– Yhtään sopimusta, joka on tehty tai jäänyt tekemättä tai neuvoteltu, niistä en voi tiedottaa, Leppiniemi sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    2. 2

      Turvapaikanhakijoiden määrät laskevat – jo satoja työpaikkoja kadonnut

    3. 3

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    4. 4

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      ”Ruuhka on aiheuttanut kohtuutonta haittaa” – Kela palkkaa lisää työntekijöitä

    7. 7

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Saksassa lasketaan jo EKP:n jättielvytyksen tappioita

    10. 10

      5 suurta muutosta eläkkeisiin – katso, miten eläkeikäsi muuttuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää