Valikko

Kolumni: Suomen poliitikot

Suomi-yhtiön edustajisto kokoontui muutama viikko sitten. Suomi-yhtiö on sillä tavalla mielenkiintoinen vakuutusyhtiö, että se on niin sanotussa run off -tilassa. Se ei siis myy enää uusia vakuutuksia.
Suomi ja Ilmarinen myivät vuoden 2005 lopussa Pohjolan OKO:lle. Samalla Suomi luopui uusien vakuutusten myynnistä. Yhtiötä ajetaan hiljalleen alas. Se hoitaa yhä noin 300 000 asiakkaan vakuutuksia ja noin 6,5 miljardin euron sijoituksia.

Suomi on keskinäinen yhtiö. Sille valitaan edustajisto, joka valitsee hallituksen. Edustajisto on perinteisesti poliitikkojen temmellyskenttää. Niin se oli tämän kevään vaaleissakin.

Nyt keväällä oli kuitenkin yksi poikkeus. Osakesäästäjien keskusliiton toimitusjohtaja, professori Jarmo Leppiniemi teki niinistöt. Hän sai 68 700 äänestä joka kahdennentoista.

Hänestä tuli vaalien ääniharava ja hän veti perässään edustajistoon kolme muuta henkilöä poliittisten listojen ulkopuolelta.

Kun vakuutusyhtiötä ajetaan alas, se on käytännössä pelkästään sijoitusyhtiö. Se ei myönnä enää uusia vakuutuksia. Jos vakuutusyhtiö joskus tarvitsi yhteiskunnallista kosketuspintaa tai poliittista näkemystä, sitä Suomi ei enää tarvitse.

Siksi sitoutumattomat halusivat nostaa hallitukseen Jarmo Leppiniemen, koska hän olisi osannut arvioida 6,5 miljardin euron sijoituksia paremmin kuin poliitikot. Miten kävi?

Hallitukseen nousivat juuri ne poliitikot, jotka puolueet olivat etukäteen päättäneet. Edustajiston kokouksessa ei enää haluttu nostaa sijoitusasiantuntemusta hallitukseen.

Suomen edunsaajien etu olisi vaatinut sijoitusalan osaamista, mutta poliittinen käytäntö ei siihen taipunut. Olisi pitänyt hoitaa asiat etukäteen. Poliitikot tuskin osaavat arvioida toimivan johdon sijoituspäätöksiä. Päätökset eivät ole välttämättä vääriä, mutta aina kriittinen tarkastelu on paikallaan.

Myös Altian sotkuissa Leppiniemi pääsi julkisuuteen. Hallituksen puheenjohtajana Leppiniemi hoiti toimitusjohtaja eron. Saarinen sai lähteä Altiasta pikavauhtia. Etanolitehdaspäätös oli syy lähdölle, mutta sen jälkeen on tihkunut tietoja Saarisen johtamistavasta muutenkin. Talossa on vilissyt konsultteja ja muutosta on ajettu läpi nopeasti, monien mielestä liiankin nopeasti.

Eräiden arvioiden mukaan hallituksen jäsenen Satu Heikintalon ero hallituksesta liittyykin Saarisen johtamistapaan. Hän viittasi siihen, että yhtiössä ei ole noudatettu hyvää hallintotapaa. Heikintalo ei yksilöinyt, mistä on kysymys, mutta läheltä seuranneet ovat arvioineet, että toimitusjohtaja tapa johtaa on ainakin yksi taustasyy.

Heikintalo viittaa hallituksen jäsenen vaitiolovelvollisuuteen, joten julkista selvitystä tuskin saadaan. Jollain tavalla Altian pitää kuitenkin selvittää, millaisesta hallinto-ongelmasta on kysymys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Trump esitti kovaa Kiina-kritiikkiä ja nimitti konkarin maan suurlähettilääksi

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    8. 8

      Tänään selviää, milloin Länsimetro valmistuu – ISTV näyttää tilaisuuden suorana kello 12

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Teollisuustuotanto jatkoi kasvuaan lokakuussa – uudet tilaukset vähenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää