Kiina ei tingi kasvusta ilmaston vuoksi

Kiina on julkistanut ensimmäisen kansallisen toimenpideohjelmansa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. BBC:n mukaan hallitus aikoo hillitä ilmastonmuutosta, mutta ei aio tehdä sitä talouskehityksen kustannuksella.
Raportti toistaa Kiinan aikaisemmin ilmoittaman tavoitteen vähentää energiankulutustaan viidenneksellä vuoteen 2010 mennessä ja lisätä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä.

Se kuitenkin toistaa myös Kiinan näkemyksen, jonka mukaan ilmastosta huolehtiminen on pääosaltaan rikkaiden länsimaiden vastuulla.

Kiina ei ottanut uusia tavoitteita kasvihuonekaasujen vähentämiselle, mutta se esitti toimia joilla se aikoo pyrkiä aiemmin julkistamiinsa tavoitteisiin.

Tuuli- vesi- ja ydinvoiman käyttöä lisätään samalla kun hiilivoimaloiden hyötysuhdetta aiotaan parantaa, julkistettu ohjelma totesi.

Se kuitenkin painotti samalla, että kestävä kehitys ja köyhyyden vähentäminen ovat edelleen Kiinan ensisijainen tavoite. 

–  Kiina on kehittyvä maa. Vaikka meillä ei ole velvollisuutta vähentää päästöjä, se ei tarkoita ettemmekö olisi valmiita kantamaan osaamme vastuusta, Kiinan kansallisen kehitys- ja uudistuskomission puheenjohtaja Ma Kai totesi tiedotusvälineille.

Man mukaan rikkaat maat ovat vastuussa valtaosasta viimeksi kuluneen vuosisadan kasvihuonepäästöistä eivätkä voi välttää vastuutaan niiden vähentämisessä.

–  Kansainvälisen yhteisön tulee kunnioittaa kehittyvän maailman oikeutta kehitykseen, hän lisäsi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Inflaatio hidastui tammikuussa – puhelimet ja kulutusluotot halpenivat

    7. 7

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    10. 10

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää