Salcomp tahtoo tuhat henkeä Intiaan

Salcompin laturitehtaan tuotanto on käynnistynyt Intian Chennaissa. Toukokuussa aloitettujen koesarjojen jälkeen ensimmäiset asiakastoimitukset on tehty tänään, yhtiö tiedottaa.


Matkapuhelinlatureita valmistavan tehtaan rakentaminen aloitettiin viime vuoden syksyllä.

- Rakennusprojekti on sujunut suunnitellun aikataulun ja budjetin mukaisesti. Investoinnin arvo on noin yhdeksän miljoonaa euroa, kertoo Salcompin Intian toimintojen johtaja Arto Mäkelä.

Salcompin Intian laturitehdas työllistää tällä hetkellä noin 150 henkilöä. Henkilöstön määrää on tarkoitus kasvattaa noin tuhanteen henkilöön asteittain kuluvan vuoden aikana. Tehdasrakennus on pinta-alaltaan noin 12 000 neliömetriä. Tilat mahdollistavat tuotantokapasiteetin kasvattamisen noin sataan miljoonaan laturiin vuodessa.

- Laturitehtaan rakentaminen Intiaan oli tärkeä strateginen päätös Salcompille. Chennaista on muodostumassa merkittävä keskittymä koko globaalille matkapuhelinteollisuudelle. Monet tärkeimmistä asiakkaistamme ovat jo aloittaneet tai aloittamassa tuotantoa Chennaissa. Olemme toistaiseksi ainoa merkittävistä matkapuhelinlaturivalmistajista, jolla on omaa tuotantoa Intiassa. Läsnäolo Intiassa antaa meille kilpailullista etumatkaa, jonka aiomme hyödyntää täysipainoisesti, sanoo toimitusjohtaja Markku Hangasjärvi.

Salcomp Oyj on globaali matkapuhelinlatureiden kehittäjä ja valmistaja. Vuonna 2006 yhtiön liikevaihto oli noin 259 miljoonaa euroa. Salcompilla on noin kahdeksantuhatta työntekijää, joista vain 66 työskenteli Suomessa vuoden 2006 lopussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    9. 9

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    10. 10

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää