Sähkön hinnassa jälleen nousupainetta

Euroopan komissio ilmoitti maanantaina leikkaavansa Suomen päästöoikeuksia EU:n toiselle päästökauppakaudelle reilut viisi prosenttia. Leikkausten uskotaan kohdistuvan erityisesti sähköntuotantoon. Tämä luo sähkön hintaan nousupaineita.


– On hyvin vaikea sanoa tarkkoja numeroita, minkä verran päästökiintiöiden leikkaus lopulta näkyy kuluttajan sähkölaskussa. Mutta kun niukkuutta jaetaan, niin muodossa tai toisessa se menee hintoihin, sanoo Helsingin Energian toimitusjohtaja Seppo Ruohonen.

Hän ei halua ennakoida, miten nopeasti kuluttaja saa lisälaskunsa.

– Asiaan vaikuttavat niin monet seikat. Esimerkiksi millainen on teollisuuden suhdannetilanne, millainen on lämpötila ja millainen on vesivoimatilanne. Mutta lisärasite päästökiintiöiden leikkaus ilman muuta on.

Samanlainen on energiayhtiö Fortumin viesti.

– Ohjauskeinoilla on aina vaikutusta hintatasoon, sehän on niiden tarkoitus, toteaa johtaja Esa Hyvärinen Fortumista.

Hänkään ei halua ennustaa milloin ja miten paljon kuluttajan pitää maksaa sähköstään lisää. Ja täsmälleen samasta syystä kuin Ruohonen – hinnanmuodostukseen kun vaikuttavat niin monet tekijät.

Hyvin varovasti asiaa kommentoi Energiateollisuuden toimitusjohtaja Juha Naukkarinen.

– En halua arvioida hintapaineen suuruutta tai lisälaskun summaa.

Naukkarinen suree, merkitseekö uusin päästökiintiöiden leikkaus sitä, että energiayhtiöillä ei enää jatkossa ole taloudellisia edellytyksiä eikä mielenkiintoa pitää hiililauhdevoimaloita.

– Jos hiililauhdevoimalat ajetaan nopeutetusti alas, silloin vaikutukset sekä energian hintaan että toimitusvarmuuden heikkenemiseen voivat olla hyvin radikaalit, hän sanoo.

Euroopan komissio asetti Suomelle 37,6 miljoonan tonnin vuosittaisen katon hiilidioksidin päästökiintiöille vuosiksi 2008–2012. Suomi tavoitteli 39,6 miljoonan tonnin päästökiintiötä.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoi maanantaina pitävänsä päästöoikeuksien määrää kohtuullisena ja oikeudenmukaisena.

Suomi selvisi vähällä verrattuna muihin EU-maihin, joiden päästökiintiöitä on leikattu vajaalla kymmenellä prosentilla. Tämä johtuu siitä, että komissio ymmärsi vuoden 2005 poikkeuksellisuuden Suomelle. Tuolloin vesitilanne Pohjolassa oli hyvä ja metsäteollisuus seisoi samana vuonna seitsemän viikkoa.

Kiintiöt liittyvät Kioton ilmastosopimukseen, jossa EU:n jäsenmaat ovat sitoutuneet vähentämään päästöjään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää