Valikko

Fennovoima alkaa rakentaa uutta ydinvoimalaa

Teollisuus- ja energiayritysten muodostama ryhmä on tänään keskiviikkona julkistanut hankkeen Suomeen rakennettavasta uudesta ydinvoimalasta. Ryhmä etsii sopivaa laitospaikkaa eri puolilla Suomea.
Teollisuusryhmään kuuluvat Outokumpu, Boliden, Rauman Energia, Katternö ja Eon. Hankkeen toteuttamiseksi perustetaan uusi suomalainen voimayhtiö Fennovoima.

Ryhmä on käynnistänyt keskustelut sellaisten yhtiöiden kanssa, joilla on Suomessa joko omaa tuotantotoimintaansa tai suomalaisia asiakkaitaan varten tarve varmistaa sähköenergian saanti. 

Teollisuuden alan yhtiöistä kiinnostuksensa ovat ilmoittaneet muun muassa Rautaruukki, Componenta ja Ovako. Niin ikään Vantaan Energia, Turku Energia ja Lahti Energia ovat olleet mukana keskusteluissa.

– Fennovoiman sähköntuotanto on tärkeää hankkeeseen osallistuville yrityksille ja koko Suomelle. Uudella ydinvoimalalla lisäämme hiilidioksidipäästöistä vapaata sähköntuotantoa Suomessa ja samalla vähennämme riippuvuutta tuontisähköstä. Lisäksi kilpailu sähköntuotannossa lisääntyy, mikä on eduksi kaikille sähkön käyttäjille ja koko kansantaloudelle, Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen totesi.

Rantasen mukaan Teollisuuden Voiman tai Fortumin rakentamasta ydivoimalasta ei riitä tarpeeksi sähköä Outokummulle.

Fennovoiman tarkoituksena on rakentaa Suomen kasvavaa sähköntarvetta varten uusi 1 000–1 800 MW:n ydinvoimala, jonka tuotannon tavoitellaan käynnistyvän 2016–2018.

Fennovoiman on määrä tuottaa sähköä omistajiensa tarpeisiin omakustannushintaan. Kukin omistaja saa käyttöönsä tuotantokapasiteettia omistusosuuttaan vastaavan määrän.

Kolmannes kapasiteetista on varattu Suomessa sähköä käyttäville teollisuuden, kaupan ja palvelualan yrityksille, kolmannes alueellisille ja paikallisille energiayhtiöille sekä kolmannes Eon Suomelle.

Tuotantokapasiteetista noin puolet tarjotaan uusille Fennovoiman omistajiksi haluaville yrityksille.

Fennovoima käynnistää välittömästi selvitykset uuden ydinvoimalan rakentamiseksi. Laitospaikan lisäksi selvitetään muun muassa turvallisuuteen, tekniikkaan ja ydinjätehuoltoon liittyvät asiat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää