FinnWell jää tavoitteista julkisissa palveluissa

Kauppa- ja teollisuusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, valtiovarainministeriö, Tekes, Stakes, Sitra ja RAY tiivistävät yhteistyötään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämiseksi. Yhteistyön avulla haetaan välineitä hallitusohjelman terveydenhuoltoa koskevien tavoitteiden toteuttamiseksi, Tekes tiedottaa.
Yhdeksi yhteiseksi instrumentiksi kaavaillaan uutta sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän innovaatioihin keskittyvää ohjelmaa, jonka valmistelu käynnistyi Tekesissä kesäkuun alussa. Sen myötä Tekes lisää merkittävästi rahoitustaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen.
 
Sosiaali- ja terveysministeriö alkaa hallitusohjelman mukaisesti vetää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluinnovaatiohanketta. Se käynnistyy loppukesästä ja STM kutsuu yhteistyökumppanit siihen mukaan.
 
Yhteistyö organisaatioiden välillä ei ole uutta, Tekes muistuttaa. Sitä on tehty jo muutaman vuoden ajan. Esimerkiksi Tekesin FinnWell-ohjelma, Sitran terveydenhuolto-ohjelma ja sosiaali- ja terveysministeriön kansallinen terveysohjelma ovat koordinoineet toimintojaan ja rahoitustaan. Lisäksi FinnWell-ohjelmalla on ollut eri toimijoiden edustajista koottu korkean tason neuvottelukunta, jonka tavoitteena on ollut yhteistyön edistäminen.
 
Yhteistyön tiivistämiseen päädyttiin Tekesin FinnWell-ohjelman väliarvioinnin tulosten perusteella. Tekes aloitti FinnWell-ohjelmassa ensimmäistä kertaa julkisten palvelujen kehittämishankkeiden rahoituksen. Ohjelman puolivälissä tehdyllä laajalla selvityksellä arvioitiin, miten hyvin ohjelma toteuttaa asetettuja vaikuttavuustavoitteita.
 
Julkisten palvelujen kehittämishankkeiden osuus FinnWell-ohjelmassa on ollut suhteellisen pieni. Arviointi osoitti, että niillä ei tulla saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Syntyneiden tulosten käyttöönotto näyttää jäävän vajaaksi. Useilla ulkopuolisilla arvioitsijoilla teetetty raportti kuitenkin painotti, että merkittävimmät terveyspoliittiset ja elinkeinopoliittiset vaikutukset olisi mahdollista saavuttaa nimenomaan palvelujärjestelmää kehittämällä.
 
Tason noustava kehityshankkeissa

Tekesin hallitus teki väliarvioinnin tulosten perusteella päätöksen ryhtyä valmistelemaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämiseen suunnatun rahoituksen merkittävää lisäämistä. Tätä suosittelivat myös sekä FinnWell-ohjelman johtoryhmä että FinnWell-neuvottelukunta. Lopullinen päätös ohjelman käynnistymisestä tehdään ensi vuoden alussa.
 
Tavoitteena on käynnistää vuoden 2008 alussa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän innovaatioihin ja niiden käyttöönottoon keskittyvä ohjelma.
 
Käynnissä oleva Tekesin FinnWell-ohjelma keskittyy jatkossa projekteihin, joiden kehityskohteina ovat terveyden edistämisen teknologiat ja innovaatiot, ei niinkään terveydenhuolto.

FinnWell-ohjelman väliarvioinnin mukaan Suomesta puuttuu kansallinen terveydenhuollon innovaatiostrategia, jolla terveyspolitiikalle, innovaatiopolitiikalle ja elinkeinopolitiikalle voitaisiin löytää yhteinen tavoitetila. Tekes ei kuitenkaan yksinään pysty saamaan aikaan riittävää muutosta, vaan siihen tarvitaan laajaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Näin ollen Tekes lisää panostustaan terveydenhuollon palvelujen kehittämishankkeisiin sillä edellytyksellä, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon syntyy laaja ja tiivis yhteistyö eri osapuolien välille. Neuvotteluja on käyty hyvässä yhteisymmärryksessä.
 
Toinen edellytys uuden ohjelman käynnistämiselle on projektien vaativuustason nostaminen. Jatkossa tulee pystyä synnyttämään laajalti sovellettavia innovaatioita, ei pelkästään yhden kunnan tai yhden sairaalan tarpeisiin kehitettyjä ratkaisuja. Tämä vaatii uudenlaista sitoutumista myös kunnilta ja sairaanhoitopiireiltä, jotka viime kädessä päättävät palveluiden uudistamisesta ja kehittämisprojektien tulosten käyttöönotosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää