Työtuomioistuin tuomitsi eduskunnan

Työtuomioistuin tuomitsi eduskunnan viiden virkamiehen sorsimisesta työaikauudistuksessa. Vuoden 2002 jälkeen eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan tulleet virkamiehet ovat joutuneet paiskimaan pidempää työpäivää alemmalla palkalla kuin vanha virkamieskunta.
Eduskunnan kansliatoimikunta päätti 2002 työaikauudistuksesta ja vuonna 2006 päätös otettiin osaksi eduskunnan virkaehtosopimusta.

Uudistuksen tarkoituksena oli yhdenmukaistaa ja pidentää eduskunnan virkamiesten työaikaa niin, että säännöllisen vuorokautisen työajan pituudeksi tuli seitsemän tuntia ja 15 minuuttia.

Määräys ulotettiin kuitenkin koskemaan vain uudistuksen jälkeen palvelukseen tulleita virkamiehiä. Vanhalle henkilöstölle jäi oikeus pitää entinen säännöllinen kuuden tunnin työaika. Vanhoille virkamiehille annettiin lisäksi oikeus siirtyä pidennettyyn työaikaan täyttä korvausta vastaan.

Käytännössä oikeusasiamiehen kanslian vanhat virkamiehet ovat työtuomioistuimen mukaan voineet pidentää työaikaansa 45 minuuttia 12,5 prosentin palkanlisää vastaan.

– Tällöin samaa työtä tekevillä uudemmilla virkamiehillä on vastaavasti pienempi palkka, mutta edelleen puoli tuntia pidempi päivittäinen työaika, tuomioistuin toteaa päätöksessään.

Työtuomioistuin katsoo tässä rikotun sekä perustuslain yhdenvertaisuussäännöstä että virkamieslain tasapuolisuusvelvoitetta. Tuomioistuimen mukaan henkilöstön työaikaetuuksissa on huomattava rahallinen ja ajallinen ero.

Työtuomioistuin ei vakuuttunut eduskunnan perusteluista, että yleensä vanhan henkilöstön etuuksiin ei erilaisissa uudistuksissa puututa,

Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa on noin 55 virkamiestä, joista 20 kuuluu uudempaan ja loput vanhempaan henkilöstöön. Työaikauudistus koskee eduskunnan kaikkia virastoja, mutta niiden henkilöstön asema ei ollut jutussa tutkittavana.

Oikeuden tuomio eduskunnalle oli yksimielinen. 

Eduskunnan kansliatoimikunta merkitsi torstaina tuomion saapuneeksi. Samalla se merkitsi tiedoksi kuuden oikeusasiamiehen kanslian virkamiehen ja kahden valtion tilintarkastajien kanslian virkamiehen vaatimukset saamatta jääneestä taloudellisesta etuudesta.

Virkamiehet haluavat takautuvasti palkankorotukset, jotka vastaavat vanhojen työntekijöiden työajan pidentymisestä saatavaa korvausta. Tuomio koskee 2002 jälkeen palkattujen virkamiesten palkkoja 1. heinäkuuta 2006 jälkeiseltä ajalta. 

Eduskunnan virkaehtosopimuksen soveltamisesta valitti viisi virkamiestä, kaikki oikeusasiamiehen toimistosta. Vastaajana oli Suomen eduskunta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    10. 10

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää