Sijoitusraha virtaa USA:sta Kiinaan ja Intiaan

Tieto- ja viestintäteknologisijoitukset johtavat ulkomaille tehtäviä suoria investointeja. Seuraavaksi eniten rahaa panostetaan ulkomaille liiketoiminta- ja finanssipalveluihin ja raskaaseen teollisuuteen.


Ict-alan suorat ulkomaiset sijoitukset uusiin projekteihin olivat huhtikuun 2003 ja tammikuun 2007 välisenä aikana 5700 miljardia dollaria Locomonitorin huhtikuisen raportin mukaan. Finanssipalvelujen käynnistyviin hankkeisiin käytettiin noin 5000 miljardia ja raskaan teollisuuden ulkomaisiin suoriin sijoituksiin 4800 miljardia.

Uusien suorien sijoitusten lähtömaista ylivoimaisesti suurin on Yhdysvallat lähes 50 prosentin markkinaosuudella. Sieltä sijoitettiin uusiin ulkomaisiin hankkeisiin 3131 miljardia dollaria huhtikuun 2003 ja tammikuun 2007 välisenä raporttijaksona.

UK:n osuus oli toiseksi suurin 919 miljardilla dollarilla. Sitä seurasivat Japani, Saksa, Ranska, Intia, Sveitsi, Hollanti, Itävalta ja Ruotsi.

Eniten suoria ulkomaisia sijoituksia virtasi Kiinaan, lähes 1300 miljardia dollaria. Intia ei jäänyt kauas jälkeen tuhannella miljardilla. Kolmanneksi suurin vastaanottajamaa oli Britannia 460 miljardilla. Sitä seurasivat USA 375:llä, Saksa 257:llä, Venäjä 247:llä, Ranska 243:lla, Singapore 232:lla, Yhtyneet Arabiemiirikunnat 201:llä ja Kanada 181 miljardilla dollarilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    2. 2

      Uusi omistaja Venäjältä tai Persianlahdelta? Nesteen työntekijät pelkäävät myyntiä ulkomaille

    3. 3

      Neste heikkeni pörssissä ennen Trumpin puhetta

    4. 4

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    5. 5

      Lähteet: Terveystalo saattaa listautua pörssiin

    6. 6

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    7. 7

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Porayhtiö haluaa Helsingin pörssin päälistalle

    10. 10

      Ekonomisti: Nyt uskotaan liikaa yksiöiden vetovoimaan – ”Yleensä paikalliset kuplat puhkeavat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    7. 7

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    8. 8

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    9. 9

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    10. 10

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää