Valikko

Metalliteollisuus tähtää sopimukseen puoliltapäivin

Metalliliiton ja teknologiateollisuuden tarkoituksena on saada aikaan neuvottelutulos uusista työehtosopimuksista.
Neuvotteluja metalli- ja teknologiateollisuuden työehtosopimuksista jatketaan edelleen Helsingin Etelärannassa.

SAK:laisen Metalliliiton ja teknologiateollisuuden tarkoituksena on saada puoliltapäivin aikaan neuvottelutulos uusista työehtosopimuksista.

Metalliliiton valtuusto kokoontuu käsittelemään mahdollista ratkaisua kello 13 alkavassa kokouksessaan. Teknologiateollisuus on varautunut tekemään päätöksiä kello 17.

Suurten neuvottelukuntien neuvottelut keskeytettiin illalla, kun palkankorotusten tasosta ja sopimuskauden pituudesta ei päästy sopimukseen. Kiisteltävänä on myös työaikoihin ja luottamusmiesten asemaan liittyviä muutoksia.

Metalliliitto on sanonut pyrkivänsä työmarkkinakierroksella viime viikolla sopimuksen tehnyttä kemianteollisuutta korkeampaan palkankorotustasoon.

Palkansaajapuolella sitä perustellaan alan hyvällä tuottavuuskehityksellä. Myös Tilastokeskuksen tänään julkistamat talouden 5,5 prosentin kasvuluvut lisäävät paineita palkkavaatimuksille.

Metalliteollisuuden sopimuksen piirissä on noin 120 000 työntekijää, minkä vuoksi se määrittelee pitkälti muiden teollisuusalojen sopimusten sisällön.

Jos mahdollista neuvottelutulosta ei synny, metallin sopimus jää syksyyn.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    3. 3

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      Vapaakauppasopimuksen hyötyjä ”merkittävästi liioiteltu” – valiokunta tyrmäsi

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    8. 8

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    9. 9

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää