Google Maps osaa helsinkiläiset osoitteet

Google on ottanut käyttöön geokoodauksen karttapalvelussaan myös Helsingin osalta. Asiasta ei ole tiedotettu virallisesti.


Helsingin lisäksi ainakin Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun osoitteet löytyvät Google Maps -karttapalvelusta. Osoitehaun lisäksi karttapalvelu osaa antaa ajo-ohjeita.

Julkisen liikenteen reittipalvelu Google Transit Trip Planner ei kuitenkaan toimi Helsingissä. Yhtiön nettisivujen mukaan palvelu on käytössä 12 yhdysvaltalaiskaupungissa sekä Japanissa. Google Maps näyttää Helsingin raitiovaunu- sekä metropysäkit sekä niillä liikennöivät linjat. Pysäkkiä klikkaamalla saa eteensä linkin YTV:n Reittiopas-palveluun.  

YTV:n tietojärjestelmävastaava Kimmo Sinisalo näkee osoitteiden ilmestymisen Google Mapsiin yleisesti ottaen positiivisena asiana. Hänen mukaansa YTV:lle on tärkeää, että helsinkiläiset saavat ajantasaista ja oikeaa tietoa joukkoliikenteen aikatauluista.

– On helppo tehdä palvelu, jossa aikataulut ovat 95 prosenttisesti oikein. Täydellisesti toimivan aikataulupalvelun teko vaatii kuitenkin ymmärrystä joukkoliikenteen operatiivisesta toiminnasta, Sinisalo sanoo.

Sinisalon mukaan Googlen kanssa ei ole käyty keskusteluja joukkoliikenteen aikataulutietojen lisäämisestä Google Mapsiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Olvin myynti kasvoi, mutta tulos laski

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää