Suomalaiset tahtovat yksityislääkärille

Yksityisten lääkärikeskusten asiakasmäärät kasvavat vauhdilla samalla kun julkinen terveydenhuolto kärvistelee huonon imagonsa kanssa. Erityisesti alkuvuosi on ollut lääkäriasemille kovan kasvun aikaa.


Esimerkiksi Suomen Terveystalon kävijämäärät kasvoivat toimitusjohtaja Martti Kiurun mukaan alkuvuonna 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Myös lääkärikeskus Dextrassa kävijöitä on vuoden alkupuoliskolla ollut 20 prosenttia viime vuotta enemmän.

Mehiläisessä tilastoitiin viime vuonna yli 800 000 lääkärissäkäyntiä. Jos työterveyslääkärikäynnit otetaan huomioon, käyntejä oli kaikkiaan 1,1 miljoonaa. Kävijämäärät kasvoivat edellisvuoteen verrattuna viisi prosenttia. Toimitusjohtaja Matti Bergendahlin mukaan sama kasvuvauhti on jatkunut myös alkuvuonna.

Mehiläisen liikevaihto kasvoi viime vuonna yhdeksän prosenttia. Aikaisemmista vuosista poiketen lähes koko kasvu oli orgaanista eli Mehiläisen omien yksiköiden tuottamaa. Kaksi suurinta asiakasryhmää ovat yksityis- ja työterveysasiakkaat. Yksityisasiakkaiden osuus on 60 prosenttia.

Bergendahl selittää kysynnän kasvua hyvällä palvelunsaatavuudella ja luotettavalla imagolla.

– Lehdissä uutisoidaan, kuinka julkiselle puolelle on vaikea päästä ja on jonoja. Asiakkailla on meistä luotettava käsitys ja lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa pidetään erittäin ammattitaitoisina.

Myös Dextran toimitusjohtajan Leena Niemistön mukaan julkisen terveydenhuollon huonontunut julkisuuskuva ja kielteinen uutisointi on tuonut yksityisille asemille lisää asiakkaita.
– Hoitotakuusta huolimatta jonot ovat pidentyneet. Meille tulee palautetta nopeudesta sekä osaavista lääkäreistä, joihin voi luottaa.

Tampereen Lääkärikeskuksen toimitusjohtajan ja Lääkäripalveluyritysten yhdistyksen hallituksen jäsenen Timo Soinin mukaan yksityisten lääkäriasemien kävijämääriä ovat kasvattaneet myös niille ulkoistetut työterveyspalvelut, kuntien kanssa tehdyt palvelusopimukset sekä varsinkin lapsiperheiden ottamat yksityisvakuutukset.

Matti Bergendahlin mielestä yksityiset lääkärikeskukset ja sairaalat tuovat terveydenhuoltomarkkinoille lisää valinnanvapautta. Yksityisen ja julkisen sektorin välinen vastakkainasettelu pitäisi hänen mielestään lopettaa.

– Terveydenhuolto on kuluttajan markkina. Me tuomme sinne oman lisämme: joustavuuden ja nopean saatavuuden, mutta asiakas päättää.

Monen toimitusjohtajan mielestä yksityisen lääkäriaseman valtti on potilaan mahdollisuus valita oma lääkärinsä.

– Terveyskeskuksessa ei tiedä yhtään, kuka lääkäri hoitaa: onko lääkäri nuori vai kokenut. Myös lääkäreiden vaihtuvuus on julkisella puolella yksityistä suurempi, Timo Soini sanoo.

Leena Niemistö kertoo monen potilaan seuranneen suosittua lääkäriä Dextraan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    6. 6

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    9. 9

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    10. 10

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää