Valikko

Nokia Siemens ei muuta väkensä turvallisuusmääräyksiä

Kotiin päässeet suomalaisvangit ovat palanneet takaisin normaaliin arkeen. NSN ei kerro heidän henkisestä jaksamisestaan.
Nokia Siemens Networksin Iranissa vangitut työntekijät palasivat lauantaina koteihinsa Dubaissa.
Suomalaisten tiedetään olevan takaisin perheidensä parissa, mutta heidän kokemuksistaan ei ole annettu tarkkaa tietoa.

Onko NSN järjestänyt kovia kokeneille työntekijöilleen kriisiapua?

– Tähän kyseiseen tapaukseen en pysty suoraan kommentoimaan. Yleisellä tasolla henkilökunnallamme on mahdollisuus kriisiapuun työterveydenhuollossamme. Meillä on siihen koulutettu ja osaava henkilökunta. Valmiudet tähän löytyvät globaalisti, viestintäpäällikkö Riitta Mård kertoo.

Kriisiapua ja henkistä tukea saa Mårdin mukaan tarvittaessa myös työntekijöiden perheenjäsenet.

NSN ei ole muuttanut turvallisuusmääräyksiään kaappausdraaman seurauksena, mutta maailman tilannetta vahditaan aktiivisesti.

– Seuraamme matkailuun ja turvallisuuteen liittyviä ohjeita päivittäin. Se on aivan normaalia toimintaa. Meillä on turvallisuusorganisaatio, jossa työskentelee alan ammattilaiset. Tämän kyseisen tapahtuman osalta ei ole ollut tarvetta muuttaa käytäntöjä.

NSN ei kerro, miten kaapatut ovat tapauksesta selvinneet ja ovatko he pystyneet jo palamaan takaisin töihin.

– En voi kommentoida ja en edes tiedä vastausta. He ovat vapautuneet ja palanneet normaaliin elämään, Mård tyytyy paljastamaan.

Persianlahdella sijaitsevan Abu Musan saaren lähistöllä kalastaneet suomalaiset joutuivat iranilaisten pidättämiksi kesäkuun alussa.

Suomalaiset pääsivät vapaaksi kuulustelujen jälkeen viime viikon keskiviikkona, mutta huono sää esti heitä pääsemästä kotiin ennen lauantaita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää