Valikko

Vuori kirkastaa Fonectan

Fonectan viestinnästä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi nimitetty Jukka-Pekka Vuori pureutuu hakemistoyhtiön yrityskuvaan. Tavoitteena on tehdä sirpaleista yksi kokonaisuus.
Yritysten, julkisyhteisöjen ja yksityishenkilöiden yhteystietoja välittävä Fonecta hakee uutta vauhtia viestintään ja markkinointiin. Samalla se selkiyttää omaa yritysbrändiään nopeasti kasvaneilla hakupalvelumarkkinoilla, joille on rynninyt rajusti muun muassa Eniro.

Veikkauksesta Fonectaan napattu Jukka-Pekka Vuori aloitti uudessa tehtävässään toukokuun lopulla. Vuoren mukaan loikka rahapelien ja urheilun parista luettelo- ja hakupalvelubisnekseen oli lopulta kivuton.

Iso osa Veikkauksessa käynnistetyistä uudistusprojekteista oli jo maalissa tai lähellä sitä, joten lähtöön ei kuulemma liittynyt minkään vertaa dramatiikkaa.

– Tässä pääsen yhdistämään yritysviestintää, brändin rakentamista sekä kuluttajamarkkinointia. Tarjous oli niin houkutteleva ja Fonecta niin mielenkiintoisessa vaiheessa, että siihen piti tarttua. Ja näin nelikymppisenä tällaiset tilaisuudet kannattaa käyttää, Vuori perustelee.

Vuoren esikuntaan kuuluu nyt noin kymmenen hengen markkinointiosasto, joka saa vielä tuekseen myös viestintäpuolen väen. Mainostoimistosaralla kumppaneita ovat Dynamo ja Bob, media-apua ovat tarjonneet Dagmar ja Toinen.

Ensimmäiset työviikot kuluvat uuden bisneksen opiskelussa, verkoston kudonnassa ja yhteistyökumppaneiden tapaamisessa. Uusien tuulien pitäisi näkyä syksyn kuluessa, vaikkei mies tulevia sisältölinjoja juurikaan valota.

Ensimmäisiä tehtäviä on kuitenkin päivittää markkinointistrategiat ja pureutua sen jälkeen brändiportfolioon. Tavoitteena on saada brändit kulkemaan entistä paremmin käsi kädessä.

– Meillä on joka päivä 1,5 miljoonaa asiakaskontaktia. Monille kuva Fonectasta ja sen eri palveluista on kuitenkin jäänyt sirpaleiseksi. Osansa on varmasti myös taannoisella puhelinluettelokisalla, pohtii Vuori.

Fonecta on kotimaassa alansa markkinajohtaja. Yhtiöllä on noin 900 työntekijää ja toimipisteitä yhdeksällä eri paikkakunnalla. Konsernin liikevaihto oli viime vuonna runsaat 150 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää