Tulipalot laittoivat kertakäyttögrillit pannaan

Toukokuiset roskalaatikkopalot olivat syynä avotulen kieltämiseen Helsingissä. Kertakäyttögrillit sytyttivät yksitoista tulipaloa Helsingin Kaivopuistossa vappuna. Siksi niiden käyttö on nyt kielletty.


Juhlijat eivät olleet varmistaneet, että käytetty grilli ei ollut täysin sammunut.

– Ongelma on, että ihmiset luulevat grillin hiilien jo sammuneen, Pentti Grönroos Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta sanoo.

– Keskustelimme pelastuslaitoksen kanssa grillien aiheuttamasta vaarasta. Päätimme, että Helsinki maanomistajana ei anna lupaa avotulen tekoon omistamillaan mailla, kertoo Helsingin kaupungin rakennusviraston tarkastaja Leila Ström.

Ruotsissa ja Tanskassa on virkistysalueilla käytössä betonirenkaalla rajattuja ja hiekalla täytettyjä grillauspaikkoja. Helsingissä ei ole toistaiseksi suunnitteilla vastaavanlaisia. 

Kaupungin ulkoilualueella olevissa erillisissä keittokatoksissa voi paistaa laillisesti grilliherkkuja.

Suomenlinna kutsuu perinteisesti helsinkiläisiä retkeilemään. Saaren maa-alue kuuluu valtiolle, mutta tiukka linja pitää eikä grillaus ole sallittu. Kieltokyltit on asetettu Kauppatorille ja Suomenlinnan satamaan kesäkuun alussa.

– Meillä on todellinen pelko, että tulipalon syttyessä Suomenlinna häviää savuna ilmaan, sanoo Suomenlinnan hoitkunnan matkailusihteeri Tiina Virolainen.

Suomenlinnan hoitokunta on sopinut saaren ainoan kaupan kanssa, että kertakäyttögrillejä ei valikoimiin oteta. Myynnissä on kuitenkin grillaustarvikkeita ja pallogrilli saaren asukkaiden käyttöön.

– Myyjät ovat luvanneet muistuttaa turisteja saarella olevasta grillauskiellosta, Virolainen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Finnveran rahoituksen kysynnässä kova piikki

    6. 6

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      New York Times: Yhdysvaltojen talous ei kasva Trumpin lupaamaa tahtia

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää