Tuulivoimala tulee kylään

Helsingin Kauppatorilla on tarjolla tuulivoimamakkaraa.
Euroopan tuulivoimapäivää vietetään tänään perjantaina 18 maassa. 

Helsingin Kauppatorille nousee päiväksi pientuulivoimala. Katajanokan kupeessa tuotetaan sähköä, keitetään kahvia ja grillataan makkaraa tuulivoimin.

Tapahtuman takana on Euroopan Tuulivoimayhdistys, joka järjestää EU:n tuella tuulivoimapäivän ensimmäistä kertaa. Päivästä on tarkoitus tehdä vuotuinen perinne.

Helsingin tapahtuman järjestävät ympäristöjärjestö Dodo ry, Suomen Tuulivoimayhdistys ja Tuulivoimala.com Finland. Tilaisuuksia on myös Jalasjärvellä, Högsårassa ja Porissa, jonne nousee samalla tuulivoimalaitos.

Järjestäjien mukaan suomalaiset energiayhtiöt hyödyntävät tuulivoimaa ilmastonmuutoksen torjunnassa marginaalisesti.

Dodo ja Suomen Tuulivoimayhdistys ovat sitä mieltä, että tuulivoiman osuus sähköntuotannosta voitaisiin nostaa kymmeneen prosenttiin ilman merkittäviä muutoksia sähköverkossa. Nyt osuus on 0,2 prosenttia, kun se esimerkiksi Tanskassa on 20 prosenttia.

Suomessa on tällä hetkellä 96 sähköverkkoon kytkettyä tuulivoimalaa. Niiden yhteisteho on 86 megawattia. Suurin osa sijaitsee Pohjanlahden rannikolla. Alueelle on lisäksi suunnitteilla kaksi isoa, yhteensä 1000 megawatin tuulipuistohanketta. Ne toteuttaa saksalainen WPD.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    5. 5

      Korkokatto isommillekin vipeille? Pikaluottoja halutaan suitsia tiukemmin

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää