Valikko

Kolumni: Paavon uusi missio

Koetko koskaan, että olet syntynyt pelastamaan maailman? Että sinusta riippuu monien muiden ihmisten tulevaisuus? Jopa: ilman sinua kaikki on suuressa vaarassa tuhoutua. Ei hätää, ei kovin moni muukaan.
Maailmasta löytyy myös niitä yksilöitä, joiden hartioita painaa vastuu ihmiskunnan taakkojen kantamisesta. Näitä Messias-syndroomasta kärsiviä ihmisiä on perinteisesti hyödynnetty uskonnollisissa liikkeissä. Oikein käytettynä he ovat talouselämässä ja politiikassakin käteviä.

Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen on kärsinyt jo jonkin suuren tehtävän puuttumisesta. Miehen sisäinen ääni kertoi vuosia, että hän on syntynyt noustakseen Suomen presidentiksi. Kohtalo meni kuitenkin Väyryseltä sivu suun 1994. EU:n vastustamisestakaan ei oikein saa enää puristettua virtaa.

Nyt on korkea aika keksiä uusi missio, jossa Väyrynen saa esittää sankariroolia. Venäjän kauppasuhteet voisivat tarjota näyttämön, jossa voi patsastella Teräsmies-asussa. Asetelma täytyy kuitenkin rakentaa ovelasti. Liian suora tehtävänanto tuntuu tyrkyttämiseltä. Liian pienet pähkinät eivät taas herätä maailmanpelastusviettiä ja suoritustaso voi jäädä matalaksi. Puutullien tason sopiminen 25 euroon, se olisi niin pientä.

Väyrysen uudessa missiossa pitää olla kohtalonomaisuuden tuntua, jumalallista havinaa. Juuri nyt tähän maailmanaikaan minut on tarkoitettu toimimaan tässä kohdassa. Näin ovat kokeneet muutkin maailman suurmiehet ja naiset Mooseksesta Esteriin ja Churchillistä Hitleriin.

Parasta on, jos Messias-kandidaatti kokee, että hän ei voi väistää raskasta vastuutaan. Se antaa miellyttävän nöyrän ja uhrautuvan leiman korskean pyrkyri-imagon sijaan.

Väyryselle pitäisi nyt ujuttaa ajatus, että hän näyttelee kriittistä roolia EU:n ja Venäjän kauppasuhteiden pelastajana. Meidän ministeristä on kiinni, että Venäjä nousee Suomen tärkeimmäksi vientimaaksi, Suomen kansantalous kehittyy kohisten ja viimeisessä näytelmässä EU:n ja Venäjän suhteet pelastuvat.

Epilogissa Bushista ja Putinista tulee ystäviä. Ja tämä kaikki Paavo Väyrysen ansiosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    4. 4

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    8. 8

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    9. 9

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    10. 10

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää