Valikko

Elisa ei löydä rahaa kunnon palkankorotuksiin

Teleoperaattori Elisan mukaan varaa kunnon palkankorotuksiin ei ole, vaikka tulos on kohentunut huimasti.
Elisa on vähentänyt viime vuosina väkeä rankalla kädellä.

Pari vuotta sitten yhtiö sanoi irti yli 500 henkeä ja vähensi yli 700 työpaikkaa. Toissa vuonna irtisanottuja oli noin sata, samoin viime vuonna.

Elisan liiketappio oli 50 miljoonaa euroa vuonna 2002, mutta toissa vuonna vastaava voitto ylsi 225 miljoonaan euroon.

Samassa ajassa maksetut palkat hupenivat 295 miljoonasta eurosta 173 miljoonaan euroon. Elisa on karsinut myös muita kuin henkilöstökuluja.

Yhtiön toimihenkilöiden pääluottamusmiehen Juha Kivistön mielestä Elisalla on nyt varaa kunnon palkankorotuksiin.

- Tuottavuus on noussut aika tavalla, ja jakovaraa on jäänyt. Jonkin verran olisi varaa jakaa myös työntekijöille.

Elisan talous- ja rahoitusjohtaja Jari Kinnunen on toista mieltä.

- Koko ajan ollaan veitsenterällä. Me investoimme yli 10 prosenttia liikevaihdosta. Investoinneille on saatava kohtuullinen tuotto. Jos lähdemme nostamaan palkkakuluja, syömme investointikykyä ja liiketoiminnan kasvumahdollisuuksia, hän perustelee.

Eivätkö toteutunutta pienemmät väenvähennykset olisi riittäneet?

- Jos emme olisi tehneet näitä toimenpiteitä, huonosti olisi käynyt. Kulurakenne on pidettävä kurissa, Kinnunen sanoo.

Kivistön mukaan saneeraukset ovat tepsineet, mutta markkinat myös tervehtyneet.

- Puhelujen hinnat ovat nousseet. Se näkyy tuloissa suoraan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää