Valikko

TTM-Tieto haukkasi itselleen Softeran

Telealan tietojärjestelmiä toimittaneet Softera Ratkaisut Oy ja TTM-Tieto Oy yhdistävät toimintansa. Osapuolten mukaan syntyvästä yhtiöstä tulee telealan tietojärjestelmien merkittävin suomalainen osaamiskeskittymä.


Järjestely toteutetaan siten, että TTM-Tieto Oy ostaa Softeran liiketoiminnan. Kaupan myötä Softeran 37 työntekijää siirtyvät TTM-Tiedon työntekijöiksi. Softeran alueellinen toiminta Kuopiossa ja Lahdessa jatkuu eikä henkilöstövähennyksiin ole tarvetta.

Uuden kokonaisuuden toimitusjohtajaksi tulee Softeran toimitusjohtajana aiemmin toiminut Jarmo Jalkanen.

TTM-Tiedon mukaan ratkaisu on osa  sen uutta strategiaa, jossa palveluita laajennetaan erityisesti asiakaskohtaisesti toteutettavien ratkaisujen osalta ja toiminnassa suuntaudutaan operaattoreiden integeaattiokumppaniksi.

- Uuden kokonaisuuden nimeksi tulee Softera. Tämän toteuttamiseksi TTM-Tieto Oy:n hallitus esittää yhtiön nimen muuttamista Softeraksi elokuussa pidettävässä yhtiökokouksessa.
Yhdistymisen myötä voimme tarjota palveluita yhä suuremmille asiakkaille. Kaupasta on myös erityisiä hyötyjä jo olemassa oleville yhteisille asiakkaillemme, kuten DNA:lle ja Finnet-puhelinyhtiöille. Riittävän laaja ja alaa tunteva suomalainen toimija on vahva kilpailija kansainvälisille suuryrityksille, TTM-Tiedon hallituksen puheenjohtaja Bo Eklund.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Nordea: Vienti ei riitä nostamaan työllisyyttä hallituksen tavoitteisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää