Valikko

Olkiluoto kiri aikataulussa

Murheenkryyniksi osoittautunut urakka kolmannen ydinvoimalayksikön rakentamiseksi Olkiluodon voimalaan on vihdoin aikataulussa, Teollisuuden Voima lupaa.


– Tilanne on nyt se, että olemme maratonin puolessa välissä eli tässä on 3,5 vuotta matkaa. Se on pitkä aika ja me teemme kaikkemme, ettei tule vastoinkäymisiä, sanoo TVO:n projektipäällikkö Martin Landtman.

1600 MW:n kokoinen Olkiluoto-3 on niin kutsuttu painevesireaktori. Valmistuessaan se on ensimmäinen laatuaan maailmassa.

Alun perin voimalan piti tuottaa sähköä vuonna 2009. Viime vuoden lopulla aikataulu venyi vuoden 2010 ja 2011 vaihteeseen.

”Viidennen ydinvoimalan” rakennustöitä ovat venyttäneet erilaiset laatuongelmat niin rakennusmateriaaleissa kuin rakennustyössäkin. TVO ja Säteilyturvakeskus ovat raportoineet projektin aikana yhteensä 1500 laadunvalvonnan poikkeamasta.

– Pitkin matkaa on tehty havaintoja poikkeamista, jotka kirjataan ja korjataan ennen kuin työt jatkuu. Osaltaan tämä varmistaminen on aiheuttanut sen, että ollaan lipsuttu aikataulusta.

Reaktorin pääkiertoputkistoissa ilmeni vakavia poikkeamia. Ne joudutaan rakentamaan kokonaan uusiksi.

Landtmanin mukaan reaktoria päästään asentamaan vasta syksyllä 2008. Sen sijaan Turpiinilaitoksen komponentit saapuvat Olkiluotoon jo tämän vuoden puolella. Niiden asennus alkaa syksyllä.

Ydinvoimalayksikkö valmistuu ranskalais-saksalaisena yhteistuotantona. Ranskalainen Areva toimittaa yksikön reaktorin. Saksalainen Siemens vastaa turpiinilaitoksesta.

Olkiluodon työmaan vahvuus on kasvanut 1700 rakennusmieheen, joista 45 prosenttia on suomalaisia. Landtman ennustaa, että syksyllä vahvuus on yli 2000. Tällä hetkellä hankkeessa on mukana 1600 suoraa alihankkijaa.

Hankkeen 1,5 vuoden viivästyksen on arvioitu aiheuttavan satojen miljoonien eurojen lisäkustannuksia muun muassa menetetyn sähköntuotannon takia.

Landtmanin mielestä nyt ei ole aika puida sitä asiaa.

– Teemme laitostoimittajan kanssa kovasti töitä, että laitos valmistuisi mahdollisimman pienellä viiveellä tinkimättä mistään vaatimuksista. Jos muita mahdollisia keskusteluja täytyy käydä, niin niiden aika ei ole nyt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää