Valikko

Pietari satsaa veneturismiin

Pietari houkuttelee veneturisteja rakentamalla uusia vierasvenesatamia.
Morskie vorota -yhtiö suunnittelee 600 miljoonan dollarin investointeja uusien vierasvenesatamien ja niihin liittyvän infrastruktuurin rakentamiseen Pietariin ja sen lähiympäristöön.

Yritys laskee, että Pietariin tulevien veneturistien määrä voidaan kymmenkertaistaa.

Venäläisen Vedomosti-talouslehden mukaan ohjelma käsittää kahdeksan vierasvenesataman rakentamisen Kronstadiin, Strelnaan, Pietarhoviin ja Kanonerski saarelle.

Vierasvenesatamien lisäksi suunnitelmaan kuuluu myös hotelleja, golfrata, ravintoloita, huvi- ja bisneskeskuksia ja huoltopisteitä. Ohjelman taustalla näyttää olevan vaikutusvaltaisia viranomaistahoja.
 
Luoteis-Venäjän Liittovaltion alueen presidentin edustajan avustaja Mihail Motsak esitteli perjantaina veneturismin kehittämisohjelman Pietarin kaupungin merineuvostolle.




Morskie vorota -yhtiö on perustettu toteuttamaan suunnitelmaa. Yrityksen osakkaina on muun muassa Venäjän jahtiakatemia ja yksityisiä sijoittajia.

Yrityksen pääjohtaja Sergei Kovalev ilmoitti Vedomostille, että 60 prosenttia yrityksestä omistaa ulkomainen sijoitusyhtiö.

Venäjän viranomaisten mukaan Pietarissa on 12 veneseuraa, joilla on noin 2 500 venepaikkaa. Paikoista noin 350 on vierasvenepaikkoja. Vuosittain Pietariin tulee 200–300 vierasvenettä. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    9. 9

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    10. 10

      Vapaakauppasopimuksen hyötyjä ”merkittävästi liioiteltu” – valiokunta tyrmäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää