Satoja tuhansia osallistui ilmastokonsertteihin

Yhden vuorokauden aikana eri puolilla maapalloa pidettyihin Live Earth -ilmastokonsertteihin osallistui satoja tuhansia ihmisiä lauantaina ja sunnuntain vastaisena yönä.
Internetin, mobiilipalveluiden, television ja radion välityksellä tapahtumaa seurasi arviolta kaksi miljardia ihmistä.

Tapahtuman pääkonsertit pidettiin Sydneyssä, Tokiossa, Shanghaissa, Johannesburgissa, Hampurissa, Lontoossa, Rio de Janeirossa, New Yorkissa ja Washingtonissa. Lisäksi järjestettiin yli 7 000 pienempää tapahtumaa.

Eniten yleisöä veti Rion Copacabanan rannalla pidetty konsertti, johon osallistui arviolta 700 000 ihmistä. Pienin ja eksoottisin ilmastoesitys kuultiin Antarktiksella, jossa tutkijoista koostuva Nunatak-yhtye esiintyi jäävuoren edessä 17-päiselle yleisölle.

Järjestäjille pettymyksen tuotti Shanghain konsertti, johon saapui vain 2 700 ihmistä. Ilmastonmuutoksen vaaroista muistuttamista pidettiin erityisen tärkeänä Kiinassa, joka tuottaa merkittävän osan maapallon kasvihuonepäästöistä.

Konserttien tuotot käytetään ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Rahan kerääminen ei kuitenkaan ollut tapahtuman tärkein ympäristötavoite, vaan sen avulla haluttiin valistaa ihmisiä ympäristönsuojelun tärkeydestä.

Tapahtuman nokkamiehenä toimi Yhdysvaltojen entinen varapresidentti Al Gore, joka tunnetaan nykyään ilmastonmuutosaktivistina. Gore esiintyi satelliitin välityksellä eri konserteissa ja kehotti yleisöä sitoutumaan keinoihin, joilla he voivat välttää kuormittamasta ympäristöä.

Myös konserteissa esiintyneet julkkikset kannustivat kansaa ekotekoihin.

Tapahtuman lukuisat kriitikot huomauttivat, että sen järjestäminen kuormitti ympäristöä varsin paljon. Erityistä ärtymystä herätti se, että jotkut artisteista saapuivat konsertteihinsa yksityisillä suihkukoneilla.

Gore vakuutti kuitenkin järjestäneensä "vihreimmän tämäntyyppisen tapahtuman, joka koskaan on nähty" ja sanoi Live Earthin ekoinnovaatioiden toimivan esikuvana tulevien tapahtumien järjestäjille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    10. 10

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää