Valikko

TeliaSonera tuo tv-lähetykset laajakaistaan

Teleoperaattori TeliaSonera aloittaa Suomessa tv-lähetysten välittämisen laajakaistaverkossa syksyllä. – Syksyllä tuomme iptv:n Suomeen, kun analogiset televisiolähetykset himmenevät, sanoo TeliaSoneran yrityspalveluiden johtaja ja Suomen maajohtaja Juho Lipsanen.


Ruotsissa televisiolähetysten välittäminen ip-verkossa on selvästi pidemmällä kuin Suomessa. TeliaSonera aikookin hyödyntää Ruotsissa hankkimaansa kokemusta Suomessa

– Me satsaamme iptv:ssä laatuun. Siksi on tärkeää, että olemme valokuidussa markkinajohtaja.

Hän ei halua tarkemmin kertoa yhtiön suunnitelmista.

– Päätökset on tehty, juna liikkuu ja ravintolavaunussa on hyvä tunnelma, Lipsanen naurahtaa.

Televisiolähetysten välittäminen ip-verkossa tarkoittaa, että reaaliaikaisten televisiolähetysten seuraamiseen ei tarvitse antennia eikä normaalia digisovitinta. Yleensä lähetyssignaali välitetään iptv:ssä vain operaattorin omassa laajakaistaverkossa.

Lipsasen mukaan TeliaSonera on parin vuoden aikana investoinut kymmeniä miljoonia euroja valokaapelin vetämiseen kaupunkeihin.

Valokaapelin sisällä olevissa valokuiduissa tieto kulkee erittäin nopeasti perinteiseen kuparikaapeliin verrattuna.

Lipsanen on muutenkin tyytyväinen TeliaSoneran liiketoiminnan kehittymiseen keväällä. Alkuvuodesta avattu Minun Sonera -liittymällä on ollut hyvä kysyntä.

Se on Lipsasen mukaan ainoa Suomessa tarjolla oleva liittymä, jossa asiakas voi itse räätälöidä palveluita.

– Liittymä on ollut kaupallinen menestys, joka on lisännyt asiakasmääräämme keväällä.

Tarkkoja myyntilukuja kysyttäessä Lipsanen heittäytyy huonomuistiseksi. Syynä on konsernin tulosjulkistuksen läheisyys.

Asiakkaita TeliaSonera on Lipsasen mukaan menettänyt ainoastaan halpaliittymissä. Niiden myynti lopetettiin keväällä 2006 hintakilpailun pysäyttämiseksi.

– Tele Finlandissa menetimme asiakkaita, koska halusimme rauhoittaa markkinoita lopettamalla uusien halpaliittymien myynnin. Maaliskuun alussa Tele Finlandin liittymiä alettiin taas myydä, Lipsanen sanoo.

Lisää aiheesta torstain Taloussanomissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää