Valikko

Sony Ericsson arvioi itsensä musiikin ykköseksi

Matkapuhelinvalmistaja Sony Ericssonin varatoimitusjohtajan Anders Runevadin mukaan yhtiö on myynyt 35,5 miljoonaa Walkman-musiikkipuhelinta.


Ensimmäiset Walkman-kännykät tulivat kauppoihin vuoden 2005 puolessa välissä.

– Käsityksemme mukaan meillä on johtava asema musiikissa, jossa Walkman-puhelimilla on tärkeä asema. Tärkeintä on tarjota kuluttajille hyvä käyttökokemus musiikista kokonaisuutena kuten esimerkiksi musiikin siirtämisestä kännykkään, Anders Runevad sanoo Taloussanomien haastattelussa.

Hänen mielestään Sony Ericssonin tarkan markkinaosuuden laskeminen musiikkipuhelimissa on vaikeaa. Musiikkia voi kuunnella muillakin kuin vain musiikinkuunteluun erityisesti suunnitelluilla kännyköillä.

– Walkman-kännyköiden lisäksi meillä on useita malleja, joissa on mp3-soitin.

Sony Ericsson myi toisella vuosineljänneksellä yhdeksän miljoonaa Walkman-musiikkikännykkää. Niiden osuus koko kännykkämyynnistä oli lähes kolmannes.

Kovasta kasvusta huolimatta Sony Ericssonin liikevoittoprosentti kasvoi huhti–kesäkuussa vain reilun yhden prosenttiyksikön viime vuoden toisesta vuosineljänneksestä.

Runevad on kuitenkin tyytyväinen siihen, että kannattavuus vahvistui samaan aikaan kun yhtiö lisäsi markkinaosuuttaan ainakin kolme prosenttiyksikköä.

– Etenemme nyt pitkän aikavälin suunnitelmamme mukaisesti lisäämällä myyntiä ja katteita. Tavoitteenamme on edelleen nousta kolmen suurimman matkapuhelinvalmistajan joukkoon, Runevad sanoo.

Yksi keino lisätä myyntiä on laajentaa kalliimmissa kännykkämalleissa suosittuja ominaisuuksia halvempiin puhelimiin.

Sellaisia ovat Runevadin mukaan Walkmanin musiikkiominaisuus, Cybershot-kamera ja 3G.

Markkinaosuutta yhtiö aikoo lisätä vain pitämällä samanaikaisesti huolta kannattavuudesta.

– Tavoitteena ei ole lisätä markkinaosuutta kaikissa hintaluokissa. 

Alkuvuonna kannattavuus koheni kuitenkin selvästi enemmän vuotta aikaisempaan vuosineljännekseen verrattuna kuin toisella vuosineljänneksellä.

Runevad selittää muutosta investointien kasvulla.

– Laajennamme tuotevalikoimaamme, lisäämme markkinointia tuotemerkkimme vahvistamiseksi ja kehitämme jakeluverkostoa.

Pohjois-Amerikassa Sony Ericssonilla on Nokian tapaan suuria vaikeuksia. Siellä markkinoita hallitsevat amerikkalainen Motorola ja eteläkorealaiset Samsung ja LG.

– Uskon siihen, että loppuvuonna kauppoihin tulevilla nopeilla hsdpa-tiedonsiirtoyhteyksillä varustetuilla 3G-puhelimilla on kysyntää myös Pohjois-Amerikassa.

Amerikkalainen Motorola ilmoitti varhain torstaina tulosvaroituksenaan kännykkämyynnin kääntyneen selvään laskuun. Runevad pitää Motorolan tulosvaroitusta yllätyksenä.

– Uskoisin kaikkien suurimpien valmistajien hyötyvän Motorolan ongelmista.

Kesän kuuminta kännykkäuutuutta, Applen iPhonea, Runevad kommentoi varovaisesti.

– Se on erittäin kiinnostava tuote. Katsotaan myöhemmin, millaisen aseman se markkinoilla saa, Runevad sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    9. 9

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää