Nokian markkinaosuus kasvaa hurjasti

Markkinatutkimusyhtiö Strategy Analyticsin ennakkotietojen mukaan Nokian markkinaosuus nousi toisella vuosineljänneksellä 39 prosenttiin. Samsung kiilasi Motorolan ohi kännyköiden kakkoseksi.
Kännykkämarkkinoilla on käynnissä uusjako.

Motorola on menettänyt selvästi markkinaosuuttaan kotimarkkinoidensa ulkopuolella. Yhtiö uhkaa taantua alueelliseksi peluriksi Pohjois-Amerikan ja Latinalaisen Amerikan kännykkämarkkinoille.

Nokia sen sijaan lujittaa asemaansa suvereenina markkinajohtajana. Yhtiön tavoittelema 40 prosentin markkinaosuus on nyt lähempänä kuin koskaan.

Markkinatutkimusyhtiö Strategy Analyticsin ennakkoarvion mukaan Nokian osuus maailman matkapuhelinmarkkinoista nousi toisella vuosineljänneksellä 39 prosenttiin. Se on huikeat kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2006 toisella vuosineljänneksellä.

Eteläkorealainen Samsung on ohittanut pitkään matkapuhelinmarkkinoiden kakkosena roikkuneen Motorolan.

Amerikkalaisyhtiö antoi varhain torstaina Suomen aikaa tulosvaroituksen heikentyneen kännykkämyynnin vuoksi.

Strategy Analytics arvioi Motorolan myyneen huhti-kesäkuussa 36 miljoonaa kännykkää, mikä vastaa yhtiön tulosvaroituksessaan esittämää arviota. Samsungin kännykkämyynti noussee 40 miljoonaan.

Motorola menettää jatkuvasti markkinaosuuttaan, koska sillä ei ole riittävän houkuttelevia puhelimia.

Yhtiön Razr-malliston puhelimien myynti on hiipumassa, eikä yhtiöllä ole yhtään korvaavaa huippusuosittua mallia. Lisäksi yhtiö kärsii nyt päätöksestään jättää kilpailu kesken halvimmissa puhelimissa.

Eniten markkinaosuutta Motorolalta ovat napanneet Nokian lisäksi Samsung ja Sony Ericsson.

Nokian markkinaosuus on kasvanut ainakin Länsi-Euroopassa ja Aasiassa.

Kalleimmissa malleissa Nokia N95 on ollut toisella vuosineljänneksellä tärkeä myyntivaltti suosittujen halpamallien lisäksi .

Kolmannella peräkkäisellä vuosineljänneksellä annettu tulosvaroitus kertoo Motorolan pahoista vaikeuksista. Yhtiö arvioi liikevaihtonsa jäävän lähes miljardi dollaria eli yli 700 miljoonaa euroa yhtiön odotuksista.

Osakekohtainen tulos painuu 0,02–0,04 dollaria tappiolle.

Osakekohtainen tulos sisältää tosin kertakuluja, joiden yhtiö arvioi olevan 0,03–0,04 dollaria osaketta kohti.

Matkapuhelinyksikkönsä tappion yhtiö kertoi kasvavan alkuvuodesta, eikä yhtiö usko kännyköiden nousevan voitolliseksi tänä vuonna. Aikaisemman arvion mukaan Motorola uskoi kännyköiden tekevän voittoa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Motorola nimitti torstaina Stu Reedin matkapuhelinyksikön johtoon.

Reed on työskennellyt vuodesta 2005 Motorolan tuotannosta ja jakelusta vastaavana johtajana.

Motorolan matkapuhelimien entinen johtaja, Razrin keksijäksi sanottu Ron Garrriques joutui jättämään yhtiön helmikuussa viime vuoden lopun tulosromahduksen takia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    2. 2

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    3. 3

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    7. 7

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää