Valikko

Ruotsin festarit menestyvät epätasaisesti

Ruotsissa on alkukesästä koettu suurten musiikkitapahtumien taloudessa sekä romahduksia että menestystarinoita.
Isommista festivaaleista vähän varttuneemmille hevirokkia tarjoava Sweden Rock sai nauttia ennätysmäisestä menestyksestä. Suuren suosion viime vuosina saavuttanut rock-festivaali Hultsfred puolestaan teki yllättäen jättitappiot, ja sekä toimitus- että talousjohtaja saivat potkut.

– Aaltoliike on tyypillistä alalle. Välillä on käynnissä sukupolvenvaihdos, mikä vaikuttaa musiikkisuuntausten suosioon. Tyyli, muoti ja artistien suosio vaikuttavat festivaalien menestykseen, selittää Stockholm Jazz -festivaalien toimitusjohtaja Bosse Persson.

Myös ensi viikolla Tukholmassa järjestettävä Stockholm Jazz on joutunut kamppailemaan viime vuodet talousvaikeuksien kanssa.

Kilpailu yleisöstä on Ruotsissa ennennäkemättömän kovaa. Tukholmassakin esiintyy tänä vuonna ennätysmäärä kansainvälisiä artisteja.

– Samoista lompakoistahan nämä konserttiliput maksetaan. Kyllä ihmisillä on sentään joku raja, vaikka haluaisivat kaikissa tapahtumissa käydäkin. Yhteensä lippuja myydään valtavasti, mutta moniin eri tapahtumiin, Persson sanoo.

Niukka julkinen rahoitus vaivaa Perssonin mukaan festivaalijärjestäjiä Ruotsissa. Stockholm Jazzinkaan ongelmat eivät ole niinkään olleet lipunmyynnissä, vaan tuen vähyydessä.

– Me saamme noin miljoona kruunua (noin 110 000 euroa) tukea. Summa on todella pieni verrattuna kahteen vertailukelpoiseen festivaaliin, Porin Jazzeihin ja Norjassa järjestettäviin Moldejazzeihin. Ne saavat moninkertaisesti tukea, 6–7 miljoonaa (650 000–
760 000 euroa).

Epävarmuus säästä liittyy ulkoilmatapahtumien järjestämiseen Ruotsissakin. Stockholm Jazz haluaa varmistaa selustansa panostamalla uudenlaiseen ennakkomyyntiin.

– Otamme mallia lentoyhtiöiltä. Mitä aiemmin ostat, sen halvemmalla lipun saat ja hinta nousee varausten lisääntyessä. Konserttialalla on yleensä kassalta saanut lipun halvemmalla, kun ei tule toimitusmaksuja. Tämä ei toimi, Persson selittää.

Ensi vuonna 25 vuotta täyttävä festivaali on perinteisesti järjestetty samanaikaisesti Porin Jazzien ja Moldejazzien kanssa. Monet maailmanluokan artisteista vierailevat jokaisella festivaalilla ja muutenkin yhteistyöllä on ollut suuri merkitys.

– Näiden kolmen festivaalin yhteistyö, niiden luoma kontaktiverkosto ja eri alojen asiantuntemus on elintärkeää. Emme olisi selvinneet ilman sitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    9. 9

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    10. 10

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää