Valikko

Kansa matkailee ennätystahtiin

Suomalaiset lyövät näillä näkymin tänä vuonna tauluun uudet ennätykset matkailussa. Matkustaminen kiihtyy kuitenkin kotimaassa, sen sijaan into matkustaa ulkomaille on alkuvuoden lukujen valossa hyytymässä.


Jos alkuvuoden tahti jatkuu, suomalaiset tekevät tänä vuonna 34 miljoonaa vapaa-ajan matkaa, kun niitä oli viime vuonna Tilastokeskuksen ennakkolukujen mukaan 30,5 miljoonaa.

Suosiossa ovat nyt kotimaan matkat, erityisesti maksuttomat mökki- ja vierailumatkat. Ne suuntautuvat joko omalle mökille tai tuttujen ja sukulaisten luokse.

Mökki- ja vierailumatkat kasvoivat ennakkotietojen mukaan 17 prosenttia tammi–toukokuussa. Toki myös matkat, joiden aikana käytetään maksullista majoitusta, lisääntyivät muutaman prosentin.

Kansalaiset suosivat kotimaata ulkomaiden kustannuksella. Jos risteilyt lasketaan mukaan, on ulkomaanmatkailu pysytellyt samalla tasolla jo vuosia.

Nyt kuitenkin ulkomaamatkat, pois lukien risteilyt, vähenivät tammi–toukokuussa hieman edellisen vuoden vastaavan ajan numeroista. Näin ei ole käynyt moneen vuoteen aiemmin.

Suomen matkatoimistojen liiton toimitusjohtajan Hannu Hämäläisen mukaan matkatoimistot ovat varanneet aiempaa vähemmän hotelli- ja konekapasiteettia, jotta sitä ei jää myymättä.

– Matkojen järjestäjät laittavat tarjonnan sellaiseen tasoon, joka menee varmasti kaupaksi. Alennusmyynnit syövät tulosta niin paljon, että siihen ei ole enää varaa.

Matkatoimistot ovat vanhastaan myyneet alennuksella esimerkiksi viime hetken lähtöjä, jos matkoja ei ole saatu täyteen.

– Jokaisen on nyt pakko mitoittaa kapasiteetti mahdollisuuksien mukaan eikä rakentaa toiveiden tynnyreitä.

Viileät kesäsäät ajavat suomalaisia ulkomaille. Jos viileä sää jatkuu, voi ulkomaanmatkojen suosio taas kasvaa.

Aurinkomatkojen toimitusjohtajan Jukka Salaman mukaan matkojen kysyntä on lisääntynyt viime aikoina. Hämäläisen mukaan kapasiteettia ei kuitenkaan pystytä enää lisäämään.

Salaman mukaan Aurinkomatkat ei ole pienentänyt kapasiteettiaan. Hän selittää ulkomaanmatkojen hiipumista sillä, että ala on kyllästynyt.

– Valmismatkoille on tehty viime aikoina vajaat miljoona matkaa vuodessa. Se on yläraja, joka ei paljon enää nouse.

Risteilymatkojen määrä on vähentynyt vuosikausia ja suuntaus jatkuu yhä. Tammi–toukokuussa risteilymatkat putosivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 12 prosenttia vuoden takaisista luvuista. Viron risteilyt vähenivät peräti 22 prosenttia.

Hämäläisen mukaan viime aikojen kehitystä selittää se, että laivayhtiöt ovat nostaneet matkojen hintoja kohentaakseen kannattavuuttaan.

– Kun parempaa hintaa otetaan, osa matkustajista putoaa pois.

Oheisessa taulukossa on viime vuoden ennakkotietoja verrattu aiempien vuosien lopullisiin lukuihin. Tilastokeskuksen mukaan yleensä ennakkotiedot pitävät hyvin paikkansa lopullisten tietojen kanssa, kun kyse on ulkomaan matkoista.

Sen sijaan kotimaan matkojen ennakkoluvut ovat yleensä pienempiä kuin lopulliset numerot.

Taloussanomat ennusti  kuluvan vuoden numerot tammi–toukokuun ennakkolukujen mukaan.

Matkainto kiihtyy

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Lista julki: Näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja hyvä palkka

    10. 10

      Sipilä: Suomella on mahdollisuus saada Saksa kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää