WTO haluaa leikata yli 70 prosenttia USA:n maataloustuista

Maailman kauppajärjestön WTO:n neuvottelijat esittävät rajuja leikkauksia Yhdysvaltain maataloustukiin ja kehitysmaiden tulleihin. Tiistaina Genevessä annetulla esityksellä yritetään pelastaa pitkään jumissa olleet neuvottelut maailmankaupan edelleen vapauttamiseksi.
Ehdotuksessa Yhdysvaltoja vaaditaan laskemaan maataloustukia jopa yli 70 prosentilla. Leikkausten jälkeenkin tukien määrä olisi 13–16 miljardia dollaria eli ainakin 10 miljardia euroa. Myös EU:n pitäisi tiputtaa korkeimpia maataloustullejaan 70 prosenttia. Kehitysmaiden puolestaan pitäisi alentaa teollisuustuotteille asettamiaan tulleja vähintään 23 prosenttia.

Ehdotusten avulla pyritään pelastamaan pitkään junnannut niin kutsuttu Dohan kierros. Nimi tulee Qatarin pääkaupungissa vuonna 2001 alkaneista neuvotteluista. WTO:n neuvottelijat painostivat maita suurempiin kompromisseihin kuin mitä aikaisemmissa neuvotteluissa on suostuttu tekemään.

WTO:n maatalousneuvotteluiden puheenjohtaja, uusiseelantilainen Crawford Falconer arvioi, että esityksen monet kohdat aiheuttavat varmasti tuskaa jäsenmaille.

– Tuska on kuitenkin välttämätöntä, jotta sopimus saadaan aikaiseksi.

EU:n ensireaktio ehdotuksiin oli varovainen. Komission edustaja sanoi ehdotusten olevan "hyödyllinen askel eteenpäin" ja luovan pohjan tuleville neuvotteluille. EU kuitenkin ilmoitti olevansa huolissaan joistakin ehdotuksen kohdista. Se sanoi myös, että tekstistä puuttuu joitakin unionin mielestä tärkeitä asioita.

Yhdysvaltain kommentit olivat vielä varovaisempia, eikä liittovaltion kauppaneuvottelija ottanut tuoreeltaan kantaa yksityiskohtiin. Samalla kannanotossa toivottiin kuitenkin ehdotusten vievän Dohan prosessia eteenpäin.

Talousasiantuntijat uskovat, että jos joku suurista talousmaista tyrmää ehdotukset jo ennen neuvotteluja, sopimuksen syntyminen siirtyy jopa vuosia eteenpäin. Kaikkien 150 jäsenmaan edustajien on määrä kokoontua neuvotteluihin ensi viikolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    4. 4

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää