Valikko

Elcoteq lysähti tappiolle

Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin toisen neljänneksen tulos painui tappiolle viime vuoden vastaavaan verrattuna. Myös liikevaihto heikkeni vuodentakaisesta.


Elcoteq laski myös ennustettaan kuluvan vuoden liiketuloksestaan, sillä aiemman nollatuloksen sijaan nyt yhtiö odottaa lievää tappiollisuutta.

Elcoteqin tappiot ennen veroja kohosivat huhti–kesäkuussa 25,1 miljoonaan euroon, kun viime vuonna vastaavaan aikaan yhtiö teki tulosta 7,0 miljoonaa euroa.

Toisen neljänneksen liikevaihto painui kuusi prosenttia 968,3 miljoonaan euroon vertailukauden 1?029,6 miljoonasta.

Elcoteqin liiketulos painui 19 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuosi sitten yhtiö teki 12,2 miljoonan euron tuloksen. Liiketulos sisälsi 3,1 miljoonaa euroa uudelleenjärjestelykuluja, joita ilman liiketulos oli 15,9 miljoonaa euroa tappiolla.

Osakekohtaista tappiota yhtiö teki 0,64 euroa, kun viime vuonna toisella neljänneksellä kertyi 0,14 euroa voittoa.

– Asiakaskunnan tasapainottuminen jatkui myynnin kasvaessa lähes kaikille merkittävimmille asiakkaille. Tietoliikennejärjestelmien myynti ja tulos kehittyivät neljänneksellä myönteisesti erityisesti Aasian tuotantomäärien kasvun myötä. Päätelaitteiden liikevaihto laski noin kaksi prosenttia matkapuhelintoimitusten pienennyttyä Nokialle Euroopassa ja Amerikassa. Toimitukset muille merkittäville päätelaiteasiakkaille puolestaan kasvoivat ensimmäiseltä neljännekseltä, Elcoteq kertoi raportissaan.

Elcoteq laski arviotaan kuluvan vuoden liiketuloksestaan. Yhtiö odottaa liiketuloksen ilman uudelleenjärjestelykuluja olevan nyt lievästi tappiollinen, kun aiemmin liiketuloksen ennakoitiin yltävän nollatasolle.

Heinä–syyskuun liiketuloksestaan ilman uudelleenjärjestelykuluja Elcoteq kuitenkin odottaa positiivista. Myös koko vuoden alkupuoliskon ajan kohentuneen liikevaihdon kehityksen ennakoidaan jatkuvan kolmannellakin neljänneksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    3. 3

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    7. 7

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    8. 8

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    9. 9

      Lemminkäinen sopinut 10 kunnan kanssa asfalttikartelliasiassa

    10. 10

      Ikean tulos paisui +20 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää