Valikko

Kolumni: Sähläystä ja salailua

Suojelupoliisin mahdollisesti haltuunsa saama niin sanottu Rosenholz-aineisto alkaa jo kohota myyttiseen asemaan. Aineistoa vaativat julki niin erilaiset nettihörhöt kuin jonkin verran vakavamminkin otettavat tahot. Perusteiksi esitetään kansalaisten oikeutta tietää ja eri poliitikkojen menneisyyttä koskevia salaliittoteorioita.
Vaatimuksiin liittyy läheisesti Loch Nessin hirviötä muistuttava niin sanottu Tiitisen lista. Kaikki ovat siitä kuulleet ja monilla on sitä koskevia teorioita. Harva on sitä kuitenkaan nähnyt, eikä listan todellisesta olemuksestakaan ole varmuutta.

Rosenholz-aineisto on ulkovalloilta saatua luottamuksellista tiedustelumateriaalia. Tietojen sisällöllä ei ole suurtakaan merkitystä, mutta aineisto voi kuitenkin sisältää vihjeitä tiedustelupalvelujen toiminnasta tai lähteistä. Siksi niiden julkistaminen voi pahimmassa tapauksessa haitata Suomen tiedusteluviranomaisten vastaista tietojen saantia.

Materiaalin merkitystä koskevat arviot näyttävät puolestaan pahasti liioitelluilta. Jokainen vähänkin vakavissaan eteenpäin pyrkivä poliitikko on yhteydessä myös ulkomaiden edustajiin ja siis myös niiden tiedustelupalveluihin. Ministeritasollakin on vaihdettu tietoja ulkomaiden edustajien kanssa. Tiedot siitä, kuka 20 vuotta sitten vahti ketä kiinnostavat enää juoruilijoita ja salaliittoteoreetikoita.

Rosenholzin salassapitoa merkittävämpi asia livahti julki jokin aika sitten. Pääministeri Vanhanen on kieltänyt hallituksensa jäseniä vastaamasta kiertokyselyihin, jos ne eivät koske ministerin omaa toimialaa. Aiemmin keväällä pääministeri arveli, että asioista ei pidä julkisesti keskustella niiden valmisteluvaiheessa.

Kannanotot antavat mielenkiintoisen kuvan pääministerin suhtautumisesta yleiseen mielipiteeseen, joka kuitenkin on äänestäjän ainoa keino vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon vaalien välillä. Juuri asioiden valmisteluvaiheessahan vaihtoehdoista pitää avoimesti keskustella. Muuten joudutaan tilanteeseen, jossa poliittiset päätökset valmistellaan ja tehdään piilossa julkisuudelta, eikä tehtyjä päätöksiä enää voi muuttaa niiden tultua julki. Se kyllä pelastaisi Vanhasen vastaisuudessakin tarpeelta ottamaa kantaa tai esitellä käsityksiään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Piti olla varma ala – töitä ei sittenkään kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää