Pekkarinen torjuu Kataisen energiaesityksen

Energiaveroista on tulossa vääntö hallituksessa, kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ja kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) ovat eri mieltä energiaveron kiristämisen aikataulusta.


Kataisen mukaan kuluttajien sähkö- ja polttoaineveroa nostetaan hallitusohjelmassa sovitut 300 miljoonaa euroa kerralla jo ensi vuonna.

Eilen ensimmäisen budjettiehdotuksensa Helsingissä esitellyt Katainen sanoi tiedotusvälineille ympäristö- ja suhdannesyiden puoltavan energiaveron kiristystä nyt etupainotteisesti.

– Veron on tarkoitus tulla kerralla voimaan, hän vakuutti.

Pekkarinen on toista mieltä. Hän puoltaa hallitusohjelmassa sovitun mukaisesti veron korotusta, mutta ei kertaheitolla.

Pekkarisen mukaan veronkiristys pitäisi ehdottomasti jaksottaa pitkin vaalikautta. Hän muistuttaa, että ensi vuonna sähkön, mutta myös lämmön hinta nousee tuntuvasti jo muutenkin, ennen kaikkea päästökaupan takia.

– Uusi päästökauppakausi nostaa nollahintaisen päästöoikeustason 20–30 euroon tonnilta, ja sillä tulee olemaan todella suuret vaikutukset sähkön ja myös lämmön hintaan.

Energiaveron kiristys söisi Pekkarisen mukaan myös päästökaupan tehoa, kun hinnannousu laitettaisiin kokonaan veronkiristyksen piikkiin.

– Se ei ole oikein. Äkkiä käy niin, että tarvitse tapahtua mitään kulutuksessa eikä tuotannossa, kun kaikki johtuukin veroista. Mutta kun se ei johdu.

Kun päästökauppaa käytetään ohjausvälineenä, on Pekkarisesta tärkeää tunnistaa, mikä on nousun takana. Hän arvioi myös, että vastaavaa kertahyppäystä sähkönhinnassa ei ole odotettavissa vuosille 2009 ja 2010.

Pekkarisen mielestä veronkorotuksen tulee ensi vuonna olla merkittävästi pienempi kuin 300 miljoonaa euroa.

– Onko puolet tai jotakin siitä, mutta joka tapauksessa merkittävästi pienempi, hän sanoo Taloussanomille.

Elokuun lopun budjettiriiheen on siirtymässä muitakin veroasioita. Muun muassa perintö- ja lahjaverotuksen yksityiskohdista sovitaan riihessä.

Kataisen mukaan lesken ja alaikäisten lasten asemaan on luvassa lisähelpotuksia sen lisäksi, että verotettavan perintöosuuden alaraja nousee ensi vuoden alusta 3 400 eurosta 20 000 euroon.

Yritysten sekä maa- ja metsätilojen perintöverohelpotukset tulevat näillä näkymin voimaan vasta  ensi vuoden kesäkuussa. Tosin Taloussanomien tietojen mukaan budjettiriihessä on tarkoitus vielä katsoa, voisivatko yritysten perintöverohelpotukset tulla taannehtivasti voimaan vuoden alusta, vaikka lakiesitys annettaisiinkin eduskunnalle helmikuussa.

Koko vaalikauden veroratkaisujen aikataulu on tarkoitus Kataisen mukaan lyödä viitteellisesti lukkoon budjettiriihessä. Ruokaveron alennus siirtynee näillä näkymin vähintään vuodelle 2009. Myös tuloverotukseen on odotettavissa reippaammat kevennykset vasta vaalikauden lopulla.

Ensi vuodelle hallitus lupaa kahden prosentin inflaatiotarkistukset tuloveroasteikkoihin ja 330 miljoonaa euron kevennykset estämään ansiotason noususta johtuvan verotuksen kiristymisen.

Katainen korosti, että hallitus pyrkii näin pitämään verotuksen nykytasolla.

Ensimmäistä,  vajaan 43 miljardin euron budjettiehdotustaan Katainen luonnehti vastuullisuuden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja työllisyyden edistämisen budjetiksi.

Vastuullisuus tulee Kataisen mukaan siitä, että budjettiesitys tukee talouden vakaata kehitystä.

Valtion budjetti on kaksi miljardia euroa ylijäämäinen. Summa aiotaan käyttää valtion velan lyhentämiseen.

Katainen muistutti, että velan lyhennys leikkaa vuotuisia korkomenoja 100 miljoonaa euroa.

– Tämä on hyvin merkittävä summa, hän totesi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    4. 4

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      New York Times: Yhdysvaltojen talous ei kasva Trumpin lupaamaa tahtia

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    10. 10

      Euroalueella kuluttajien tunnelmat synkkenivät hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää